BK-46 haastamaan Cocksia Riihimäelle
SM-liigan kärkijoukkue Cocks saa keskiviikkona vieraakseen edellisottelustaan HIFK:ta vastaan itseluottamusta ammentaneen BK-46:n.
Cocksilla on alla jälleen tiukka viikonloppu Baltian Liigassa, jossa riihimäkeläiset etenevät SM-liigan tavoin höyryjyrän lailla. Tuloksena voitot Dobelesta, Latviasta ja Kaunasista, Liettuasta. Päävalmentaja Kaj Kekki ei joukkueen otteisiin ollut kaikin puolin tyytyväinen, mutta täysi pistepotti maistui.
– Päästiin käyttämään kaikkia kenttäpelaajia ja Morozov pelasi maalissa täydet minuutit. Eikä uusia loukkaantumisia tullut, Cocks-manageri Jari Viita summasi joka tapauksessa jälkimmäisen ottelun jälkeen seuran verkkosivuilla.
BK-46 otti edellisessä ottelussaan kauden ensimmäisen voittonsa taulukossa yläpuolellaan olevalta joukkueelta, kun HIFK kaatui Karjaalla melkoisen jännitysnäytelmän jälkeen yhdellä maalilla.
– Toistan sen mitä olen sanonut aiemminkin; meidän pitää uskaltaa enemmän ratkaisupaikoissa ja ottaa vastuuta. Minusta nyt teimme niin, tyytyväinen BK-luotsi Teddy Nordling sanoi HIFK-voiton jälkeen Västra Nylandille.
Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kertaalleen: marraskuun lopulla Karjaalla Cocksin voittonumerot olivat 28-39.
Ottelu Riihimäen urheilutalolla alkaa keskiviikkona kello 18.30.
Käsipallon miesten SM-Liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.










Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
