SIF ja GrIFK ensimmäisessä pronssiottelussa keskiviikkona
SM-liigan pronssimitalit ratkaistaan tuttuun tapaan kahden ottelun yhteistuloksella. Taistelu pronssista alkaa keskiviikkona, kun SIF isännöi ensimmäisessä kohtaamisessa GrIFK:ta.
GrIFK:n kohtaaminen pronssipeleissä on kova haaste, onhan joukkue ollut SIF:lle ylitsepääsemätön haaste tällä kaudella. Runkosarjassa tappiolukemat olivat vieraissa 29-22 ja kotona 24-29. Sarjan päätteeksi GrIFK sijoittui viidenneksi 24 pisteellä SIF:n jäätyä kuudenneksi 17 pisteellä. Alemmassa loppusarjassa SIF hävisi GrIFK:lle kotona 24-28 ja vieraissa peräti 35-25.
– Runkosarjassa ottelut GrIFK:ta vastaan olivat tasaisia, SIF-luotsi Kaj Hagman kuitenkin muistuttaa Västra Nylandissa.
Tiukan puolivälieräsarjansa Atlasta vastaan GrIFK vei lopulta 3-2, SIF vei sarjansa 3-1 Dickeniä vastaan. Välierissä GrIFK hävisi BK:lle 0-3, kaksi viimeistä ottelua tosin vasta tiukan taistelun jälkeen, kummankin vain kahdella maalilla. SIF puolestaan hävisi oman sarjansa selkeämmin 0-3 Cocksille.
– Nyt kyse on siitä että löydämme oman pelimme jälleen ja jos peli näyttää siltä kuin Dickeniä vastaan puolivälierissä, kaikki on mahdollista, Hagman uskoo.
– Odotan kahta kovaa ottelua, mutta uskon että otamme mitalin, juuri jatkosopimuksen SIF:n kanssa solminut maalivahti Rony Léven säestää.
Ensimmäinen ottelu pelataan Siuntiossa keskiviikkona 26.4. kello 18.30, toinen Kauniaisissa perjantaina 28.4. kello 19.00.
Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.











Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
