Sisuuntunut BK-46 isännöi ÅIFK:ta
BK-46:n kevät alkoi katkeralla tappiolla SIF:n vieraana ja nyt karjaalaiset hakevat voittovirettä ÅIFK:n saapuessa vierailulle keskiviikkona.
Sunnuntain tappio merkitsi BK-46:n putoamista sarjataulukossa pykälällä kolmanneksi ja kun joukkueet Cocksin takana tulevat tasaisena ryppäänä pisteen välein, ei liikoihin pistemenetyksiin ole varaa.
– Tappiota tulee välillä, sen kanssa pitää vain elää. Nyt keskitymme ÅIFK:n kohtaamiseen ja otamme ottelun kerrallaan, BK-luotsi Teddy Nordling totesi Västra Nylandissa.
– Emme päässeet sunnuntaina omalle tasollemme, etenkään viimeistelymme ei ollut tarpeeksi terävää.
ÅIFK:n kevätkausi puolestaan alkoi kahdeksan maalin tappiolla HIFK:lle ja joukkueen keskittyminen on nyt käytännössä kahdeksannen sijan varmistamisessa. Toki edellä on niin tasainen rypäs, että jokainen piste saattaa olla ÅIFK:lle arvokas alempaa loppusarjaa ajatellenkin.
Keskiviikon kamppailuun turkulaiset lähtevät joka tapauksessa selkeästi haastajan asemassa. Lokakuun alussa Turussa numerot olivat BK-46:lle 27-34.
Ottelu SISU Arenalla alkaa keskiviikkona kello 19.00.
Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.










Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
