Aktialiigaa läpi viikonlopun – kolme ottelua edessä

Aktialiigassa pelattiin jo viikolla kolme ottelua ja myös viikonloppuna on edessä kolme koitosta.

Viikonloppu avataan jo perjantaina Turussa, kun ÅIFK saa vieraakseen sarjakärki BK-46:n. Kauden kaksi aiempaa kohtaamista ovat päättyneet selkeästi BK:n eduksi. Syksyllä Turussa eroa oli 12 maalia ja joulukuussa Karjaalla tuplaten eli peräti 24 maalia.

BK on myös avannut vuoden todella vakuuttavasti ja joukkue vielä vahvistui Alex Lignellin tehtyä paluun kokoonpanoon syksyn työesteiden jälkeen.

– On hyvä saada Alex joukkueeseen taas. Hän tuo meille paljon sekä puolustukseen että hyökkäykseen ja hän on hyvin luotettava pelaaja, BK:n päävalmentaja Andreas Rönnberg kuvaa Lignelliä Västra Nylandille.

Viikonloppu jatkuu lauantaina Siuntiossa, kun edellisottelussaan melkoisen ohuella miehistöllä liikkeellä ollut SIF saa vieraakseen BK:n kintereillä sarjan kärkitaistossa olevan ja syyskuusta lähtien pistemenetyksittä edenneen Cocksin.

– Meillä oli sairastumisia ja useampi pelaaja putosi pois rivistä, SIF-luotsi Harry Wikström kertoi tiistain ottelun jälkeen.

Sunnuntaina pelataan vielä kamppailu Dicken – GrIFK. Molemmat pelasivat keskiviikkona – Dicken kaatui Cocksin vieraana selkein lukemin ja Grani kaatoi HIFK:n kotonaan vahvan toisen jakson myötä niin ikään selkeästi.

Aktialiiga viikonloppuna:
Pe 24.1. klo 19.00 ÅIFK – BK-46
La 25.1. klo 16.00 SIF – Cocks
Su 26.1. klo 13.00 Dicken – GrIFK

HandisTV esittää tälläkin kaudella kaikki ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.