Vuoden viimeinen puristus Aktialiigassa lauantaina

Aktialiigan syyskausi saadaan päätökseen lauantaina 21.12. pelattavien kolmen ottelun myötä.

SIF jäi tauolle jo viikolla, mutta muut joukkueet ovat tulessa vielä joulunalusviikonloppuna. Lauantai alkaa jo alkuiltapäivästä Riihimäelle, jossa vahvassa voittoputkessa oleva Cocks saa vastaansa niin ikään hyvään vireeseen nousseen GrIFK:n.

Cocks on tehnyt selvää jälkeä vastustajistaan, mutta Riihimäelläkin on varmasti pantu merkille viime viikonlopun tulos Granin aiheutettua kärkijoukkue BK-46:lle kauden ensimmäisen tappion. Nyt Grani lähtee hakemaan samaa temppua Cocksin vieraana.

BK-46 puolestaan isännöi HIFK:ta, joka puristi aiemmin syksyllä karjaalaisilta pisteen. Europelien myötä runsaasti viime aikoina pelannut BK pääsee syksyn päätökseen paitsi viime perjantain Grani-tappiosta sisuuntuneena myös hiukan levänneempänä.

– Oli ehkä vain hyvä, että saimme näpäytyksen. Viime ajat ovat olleet aika täynnä käsipalloa ja me väsymme. Nyt saimme vapaan viikonlopun ja kokonaisen harjoitusviikon, BK-luotsi Andreas Rönnberg totesi Västra Nylandille.

BK:lta on ottelussa varmuudella sivussa Grania vastaan suoran punaisen ja sen jälkeen sinisen kortin ottanut Nico Rönnberg, joka kuittasi kurinpitovaliokunnalta kolmen ottelun pelikiellon.

Lauantain kolmannessa ottelussa ÅIFK ja Dicken metsästävät lisäpisteitä. Kaksikko majailee sarjataulukon kahdella viimeisellä sijalla, joten pisteet ovat todella arvossaan. Joukkueet ovat ehtineet kohdata jo kahdesti tällä kaudella ja kumpikin on voittanut kotiottelunsa.

Aktialiiga lauantaina 21.12.:
13.30 Cocks – GrIFK
17.00 BK-46 – HIFK
17.30 ÅIFK – Dicken

HandisTV esittää tälläkin kaudella kaikki ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.