Cocks haki selkeän voiton Dickenistä

Cocks jatkoi voittoputkeaan kaatamalla lauantaina Pirkkolassa Dickenin vahvan esityksen jälkeen.

Cocks aloitti ottelun terävästi ja otti muutamassa minuutissa neljän maalin johdon. Ero kasvoi suhteellisen tasaisesti läpi avausjakson ja tauolle mentäessä vieraat olivat karanneet jo yli kymmenen maalin johtoon.

Tauon jälkeen edettiin numerollisesti tasaisemmin, mutta Cocksin johto pysytteli tiukasti kymmenen maalin tuntumassa. Lopussa Cocks vielä hiukan kaunisteli voittonumeroitaan.

Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius harmitteli pelin menettämistä käytännössä jo ennen taukoa.

– Ensimmäisessä erässä ei asenteemme ja tekemisemme riittänyt. Toinen erä oli parempi, mutta pystyäksemme haastamaan Cocksin oikeasti, pitää meidän olla parempia ja sen kanssa teemme töitä, Sirenius tiivisti.

Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac muisti kehaista myös vastustajaa.

– Onnittelut Dicken, he ovat nuori joukkue ja taistelivat hienosti. Meillä oli fokus puolustuksessa ja helpoissa maaleissa. Halusimme antaa kaikille peliaikaa ja onnistuimme siinä, Zupanjac totesi.

Parhaan pelaajan tittelin ottelussa kuittasi nimiinsä 11 maalia heittänyt Cocksin Pavel Duda.

– Oli erittäin hyvä suoritus koko joukkueelta. Valmistauduimme erittäin hyvin koko viikon ja kaikki antoivat 100 prosenttia, Duda kiitteli joukkuekavereitaan.

Ottelun tilastot