Cocks väänsi voiton GrIFK:sta
Cocks jatkoi voittoputkeaan ja kaatoi lauantain GrIFK:n kotonaan. Cocks oli ottelusta alusta asti niskan päällä, mutta ratkaisi voiton vasta lopussa.
Cocks avasi ottelun vahvasti ja johti avausjakson puolivälissä jo seitsemällä maalilla. Tämän jälkeen peli tasaantui ja Grani sai kurottua isäntien johtoa kiinni parilla maalilla taukoon mennessä.
Toisen jakson alussa Cocks pystyi uudestaan repimään hiukan lisää eroa. Grani ei antanut periksi ja kavensi jälleen, mutta ei yltänyt aivan iskuetäisyydelle saakka, vaikka taisteli loppuun saakka. Cocks piti pintansa päätösminuuteilla ja eroa riihimäkeläisten hyväksi jäi neljä maalia.
Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac iloitsi ennen kaikkea avausjakson esityksestä.
– Me pelasimme parhaan ensimmäisen erän tällä kaudella ja olen tyytyväinen hyvään energiaan ja asenteeseen. Lopetimme vuoden hyvällä tavalla ja voitimme hyvän vastustajan. Hyvää joulua kaikille!
GrIFK-valmennuksesta Anton Hellakoski totesi voiton karanneen hyökkäyspelin takeltelemisen myötä – tähän toki Cocksin puolustuksella oli vaikutuksena.
– Hyökkäyspeli oli tänään vaikeaa. Cocks otti vähän korkeutta, mikä tuotti meille vaikeuksia. Puolustus oli ihan ok. Hyvää joulua!
Ottelun parhaana pelaajana palkittu Kemal Hamzic oli tyytyväinen voittoon ennalta haastavasta ottelusta.
– Viimeinen peli vuoteen ja odotimme kovaa peliä, koska vastassa oli hyvätasoinen joukkue. Pelistä teki haastavan myös se, että meillä oli tavallista vähemmän vaihtopelaajia, Hamzic kertaili.
– Pysyimme yhdessä ja teimme kaiken hyvin. Olimme hyviä puolustuksessa ja pääsimme hyökkäämään hyvistä paikoista.