HIFK haki välieräpaikan Siuntiosta – toinen jakso ratkaisi
HIFK nappasi Aktialiigan välieräpaikan haettuaan pitkään tasaisena edenneessä ottelussa lauantaina vierasvoiton SIF:sta.
Avausjakso oli todellista pudotuspelitaistelua. SIF johti parhaimmillaan yhdellä maalilla ja HIFK vastaavasti kahdella. Erittäin tasaisen taistelun jälkeen tauolle Siuntiossa mentiin niukassa yhden maalin vierasjohdossa.
Toisen jakson alussa HIFK alkoi saada pientä yliotetta, SIF nousi vielä parin maalin päähän, mutta ei päässyt lähemmäs. HIFK piti otteen hallussaan ja vaikka mitään repeämistä ei nähty, SIF ei aivan tuntumaan enää päässyt ja HIFK piti johtonsa loppuun saakka.
SIF:n päävalmentaja Harry Wikström totesi tosiasiat lyhyesti ottelun jälkeen.
– Parempi suoritus tänään kuin torstaina Helsingissä, mutta se ei riittänyt jatkoon. Onnea HIFK:lle.
HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson korosti ennen kaikkea puolivälieräsarjan saamista poikki jo lauantaina.
– Vaikea ensimmäinen puoliaika, oli vaikea saada palloa maaliin. Mutta sitten pääsimme karkuun heti toisen puoliajan alussa. Saamme olla tyytyväisiä voitosta, ja erityisesti siitä, että pääsimme jatkoon kahdella ottelulla ja voimme nyt ryhtyä keskittymään semifinaaleihin, Karlsson iloitsi.
Ottelun parhaana pelaajana palkittu HIFK:n kokenut Vladimir Knopinskii kiitteli SIF:aa hyvästä taistelusta.
– Kaksi kovaa ottelua. Arvostan kaikkia näissä peleissä mukana olevia. Ottelut olivat pelaajille ja joukkueelle hyvä kokemus. Kiitos vastustajalle. Knopinskii sanoi.
HIFK etenee välieriin voitoin 2-0 ja kohtaa välierissä runkosarjan ykkösen BK-46:n.