HIFK kaatoi SIF:n puolivälieräavauksessa
HIFK piti kiinni kotiedustaan puolivälierien avausottelussa ja kaatoi SIF:n torstaina selkein lukemin.
HIFK aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi nopeassa tahdissa 4-0-johtoon, minkä jälkeen myös SIF alkoi saada juonesta kiinni. HIFK piti kuitenkin kiinni johdostaan ja pääsi myös lisäämään sitä johtaen tauolla seitsemällä maalilla.
Toisella jaksolla HIFK venytti vähitellen johtonsa kymmenen maalin tuntumaan, eikä SIF löytänyt enää lääkkeitä nousta mukaan taistelemaan kamppailun voitosta. HIFK piti johtonsa vakuuttavasti loppuun saakka ja otti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan.
HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson oli kaikin puolin ilahtunut joukkueensa otteista torstain koitoksessa.
– Tänään saimme hyvän kontrollin matsista heti alkuminuuteista niin kuin oli tarkoitus. Puolustus pysyi tiiviinä koko matsin ajan, ja olen oikein tyytyväinen joukkueen peli-ilmeestä ensimmäisessä ottelussa, Karlsson kiitteli omiaan.
– Tämä tulos pitää nyt unohtaa ja ottaa kunnon palautuminen, että saadaan uusi hyvä peli aikaan lauantaina Siuntiossa.
SIF:n päävalmentaja Harry Wikström mietteet eivät arvattavastikaan olleet yhtä valoisia.
– Meillä jäi paljon parannettavaa, hyökkäyksissä tuli syöttövirheitä ja IFK sai monta kertaa pallon meidän hasseista. Otteet näyttivät vähän hermostuneilta, yritetään päästä siitä eroon niin saadaan kotikentällä parempi matsi, Wikström totesi.
Ottelun parhaan pelaajan tittelin nimiinsä vienyt HIFK:n Jooa Knaapinen korosti päävalmentaja Karlssonin tapaan oman pään pelaamisen onnistumista.
– Paras osa meidän pelissä oli tänään puolustus. Hyvin toiminut yhteispeli alhaalla tarjosi hyvät tilaisuudet myös maalintekoon. Ekan matsin voitto oli tosi tärkeä, ja haetaan samaa tulosta heti seuraavastakin pelistä.