HIFK vei Stadin derbyn nimiinsä

Kauden toinen kohtaaminen Dickenin ja HIFK:n välillä päättyi keskiviikkona ensimmäisen tapaan HIFK:n voittoon.

HIFK hallitsi ottelua hienokseltaan jo avausjaksolla, vaikka Dicken pysyi pitkään hyvin mukana. Tauon alla HIFK sai kuitenkin tehtyä pienen nykäisyn ja repäistyä viiden maalin johdon.

Toisen jakson alussa Dicken nousi vielä kolmen maalin päähän, mutta tämän jälkeen HIFK:n johto alkoi vähitellen tasaisesti kasvaa. Ero venähti parhaimmillaan jo 12 maaliin ja lopun HIFK saattoi vain varmistella selkeää voittoaan.

Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius ei tappiota sen enempää lähtenyt selittelemään.

– Onnitellaan HIFK:ta reilusta voitosta. He olivat reilusti parempia tänään. Ei onnistuttu toistamaan edellisen pelin hyvää suoritusta, mutta se on tässä vaiheessa normaalia. Suoritusten taso vaihtelee, mutta nyt täytyy laittaa keskittyminen tärkeimpään, eli seuraaviin treeneihin, Sirenius linjasi.

HIFK:n päävalmentajalla Robin Karlssonilla oli sen sijaan aihetta kehua omiaan.

– Puolustus toimi tänään tosi hyvin. Etenkin ekalla puoliskolla päästiin myös hyökkäyksessä hyviin paikkoihin. Viljo oli tänään tosi hyvä maalissa ja kokonaisuudessaan hyvä matsi kaikilta. Kaikki pääsivät pelaamaan, Karlsson iloitsi.

Ottelun parhaan pelaajan tittelin veikin nimiinsä HIFK:n maalivahti Viljo Ukkonen.

– Tsempattiin hyvin tänään koko peli! Hyökkäyspää oli tänään tosi hyvä muutamaa menetystä lukuun ottamatta, niistä Dicken pääsi iskemään tyhjään maaliin. Muuten tosi hyvä peli, Ukkonen kiitteli koko joukkuetta.

Ottelun tilastot