SIF päätti kalenterivuoden voitokkaasti

SIF pelasi kuluvan vuoden viimeisen Aktialiigan ottelunsa keskiviikkona Dickenin vieraana ja vei pisteet matkaansa ottelussa, jossa kotijoukkue oli käytännössä koko ajan niukka takaa-ajaja.

Peli henki avausjaksolla oli selkeä. Dicken ei johtanut ottelua missään vaiheessa ennen taukoa, mutta SIF ei myöskään ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen käynyt kertaakaan yli kolmen maalin johdossa. Kolme maalia oli siuntiolaisten hyväksi taululla myös tauolla.

Toinen jakso jatkui hyvin samaan malliin, tosin Dicken oli nyt vielä lähempänä vieraitaan ja kävi jakson puolivälissä hetkellisesti johdossakin. SIF otti kuitenkin johdon käsiinsä heti uudestaan ja piti siitä kiinni loppuun saakka venyttäen eroa vielä päätösminuuteilla.

Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius kiitteli vuolaasti joukkueensa taistelua käytännössä tappioasemassa koko ottelun.

– Todella ylpeä koko joukkueen asenteesta ja taistelusta. Näytettiin erittäin rohkeaa pelaamista jälleen kerran. Askelia otettiin taas eteenpäin ja tähtäin on pitkällä. Totta kai samalla harmittaa, että ei saatu pisteitä, vaikka peli oli voitettavissa. Siuntio oli parempi lopussa, kun ottelua ratkaistiin. Eteenpäin, summasi Sirenius.

SIF:n päävalmentaja Harry Wickström oli tyytyväinen kovan uurastuksen myötä saatuun palkintoon.

– Saatiin kaksi tärkeää pistettä ennen joulutaukoa. Saatiin todella taistella koko porukka.

Ottelun parhaana pelaajana palkittu, 12 maalia heittänyt SIF:n Kerim Torlakovic oli samoilla linjoilla.

– Kova matsi! Tarvittiin kaksi pistettä ja taisteltiin hyvin, vaikka muutama pelaaja puuttui. Hyvä taistelu ja onnittelut myös Dickenille reilusta ja kovasta pelistä. Tästä on hyvä lähteä kohti joulutaukoa, Torlakovic totesi tyytyväisenä.

Ottelun tilastot