GrIFK haastaa Suomen Cupin finaalissa hallitsevan Cup-mestarin BK-46:n

Miesten uudistuneen Suomen Cupin finaali pelataan lauantaina Kauniaisten Luolassa kotijoukkue GrIFK:n ja vieraaksi saapuvan hallitsevan Cup-mestarin BK-46:n välillä. Ottelu alkaa kello 16:00 ja ennen ottelua ohjelmassa on pelinumeron juhlallinen seremonia, kun Tapio Tieralan pelipaita numerolla 11 hilataan kunniapaikalle hallin kattoon.

Naisten Cupista poiketen miesten Cupissa ei tänä vuonna pelata Final4-lopputurnausta seurojen omasta toiveesta johtuen. Loppuottelujen pelipaikka arvottiin välierien otteluparien arvonnan yhteydessä.

GrIFK

Kotijoukkue Grankulla IFK:n tie loppuotteluun alkoi lohkosta C, jossa se voitti karsintakierroksen kautta lohkovaiheeseen edenneen ÅIFK II:n 41-26 sekä EIF:n 35-21. Lohkovoittajana se eteni välieriin, jossa kukistui ennakkosuosikkina otteluun lähteneen HIFK:n 30-25.

Loppuottelu on GrIFK:n seurahistorian kuudes, seura juhli Cupin voittoa 1999, jolloin se saavutti tuplan voitettuaan samalla kaudella myös ainoan Suomen mestaruutensa. Cupin finaalissa GrIFK on nähty viimeksi kausina 2017/18 ja 2016/17, joista molemmilla kerroilla pokaalin vei Cocks.

GrIFK pelasi viikonloppuna vieraspelin Dickeniä vastaan ja vei tärkeät sarjapisteet mukanaan Pirkkolasta. Hyvä kenraali luo päävalmentaja Anthonyt Hellakosken mukaan uskoa finaaliin, joka saattaa muistuttaa Daavidin ja Goljatin kohtaamista.

– Se oli todella tärkeä voitto ja hyvä tason nosto huonon Cocks-pelin jälkeen. Pelattiin joukkueena molemmissa päissä ja se tuo itseluottamusta tulevaan Cupin finaaliin.

GrIFK on pelannut Suomen Cupin ottelut varsin pienellä kokoonpanolla, sillä seura lähti tämän vuoden Cupiin kahdella joukkueella, eikä edes kehityspelaajat saa edustaa kilpailussa kuin yhtä joukkuetta. Hellakosken mukaan siinä otettiin tietoinen riski.

– Kapella porukalla ollaan menty, mutta se oli tiedossa heti alusta. Tein päätöksen, koska mitä pidemmälle etenemme, sitä pienempi porukka tulee kuitenkin jakaamaan minuutit, kuin pelataan tulos-tai-ulos systeemiä. Meillä on varmasti vastustajia vähemmän pelaajia kokoonpanossa, mutta jokainen toi hyvin energiaa semifinaalissa, ja samaa odotetaan finaaliin.

Välierään HIFK:ta vastaan GrIFK lähti altavastaajana, mutta onnistui voittamaan.

– Meillä oli joukkueessa todella hyvä energia ja olimme voittaneet heidät jo kertaalleen kotona, joten se ei meille ollut niin yllättävä voitto kuin monet muut varmasti ajattelevat. Tottakai siinä pelissä piti onnistua todella hyvin, ja pelaajat näyttivät osaamisensa.

BK-46 on ollut kauden kolmessa aiemmassa ottelussa selkeästi niskan päällä. Liigan avauskierroksella Grani kaatui 35-22, Karjaalla lukemat oli 33-20 ja viimeksi Grani taipui kotonaan 38-29. Hellakoski myöntää, että myös BK-46 tulee olemaan ennakkosuosikki, mutta uskoo kotiedun tuovan oman lisämausteensa otteluun.

– Kyllä meidän pitää onnistua joka osa-alueella todella hyvin voittaaksemme. BK:n vahvuus on vastahyökkäykset, mikää tarkoittaa että meidän oma hyökkäyspeli pitää olla kurinalaista ja tehokasta, jotta saadaan minimoitua heidän kontramaalit.

BK-46

Karjaan BK-46 on myös Suomen Cupin menestynein seura.Loppuottelukertoja sillä on jo 23 ja voittoja niistä 16. Nyt BK pelaa jo seitsemännen kerran peräkkäin Cupin loppuottelussa. Kaudesta 2019/20 karjaalaiset ovat olleet joka kerta finaalin toisena osapuolena ja vienyt niistä voiton viidesti. Ainoan tappion BK koki kaudella 2022/23, kun Cocks oli parempi.

BK-46 voitti lohkovaiheen A-lohkossa Atlaksen 39-21 ja ÅIFK:n 41-28. Riihimäellä pelatussa välierässä kaatui Cocks 33-25, ja eteni finaaliin. Se ei BK:n päävalmentaja Andreas Rönnbergiä yllättänyt, mutta finaalivastustaja saattoi olla pienoinen yllätys.

– Ehkä se vähän yllätti. HIFK on kuitenkin ollut vahva tänä vuonna mutta toisaalta GrIFK on voittanut heidät jo kahdesti tällä kaudella, Rönnberg sanoo.

Myös BK sai viimeisestä liigaottelusta itselleen hyvän kenraalin, kun se viime viikonloppuna voitti Aktialiigan kärkiottelussa HIFK:n.

– Haluttiin pelata parempaa puolustuspeliä mitä ollaan viime otteluissa pelattu, ja onnistuuttin siinä hyvin. Laitettiin myös pallot paremmalla tarkkuudella maaliin.

Finaaliin BK valmistautuu kuten muihinkin otteluihin. Rönnbergin mukaan voitto on omasta tekemisestä kiinni.

– Katsotaan läpi Granin vahvuudet ja heikkoudet, sekä se, mitä itse halutaan tehdä pelissä. Hyvällä asenteella otteluun ja pallot maaliin avopaikoista. Grani on nuori innokas joukkue ja Paaki (Patrik Roslander) voi itse ratkaista otteluita maalissa.