Suomen Cup huipentuu lauantain finaaliin
Kauden 2025-26 Suomen Cupin mestaruus ratkaistaan lauantaina Kauniaisten Luolassa, kun vastaan asettuvat GrIFK ja BK-46.
Hallitseva cupin mestari BK-46 on kuluvalla kaudella edennyt liki voitosta voittoon ja vienyt nimiinsä myös finalistien kaikki kolme kohtaamista Aktialiigassa. Näin ollen Granin kotiedusta huolimatta karjaalaiset lähtevät finaaliin suosikkeina.
Lauantain ottelussa Grani tarvitsee täydellisen suorituksen. BK:n vahvuudet ovat selkeät: leveä materiaali, fyysinen puolustus, kokemus isoista peleistä, sekä tappavat vastahyökkäykset. Pienetkin virheet kääntyvät BK:n nopeiksi maaleiksi, joten Granin hyökkäyksen on löydettävä oikea rytmi ja uskallettava haastaa Karjaan puolustusmuuri rohkeasti.
Grani väläytti vaarallisuuttaan kuitenkin jo cupin välierässä kaatamalla sarjakakkonen HIFK:n ja BK:n leirissä tiedetään, että cupin mestaruus ei uusiudu puolivaloilla.
– Meidän pitää pystyä nostamaan tasoamme ja sisäistää se, että kyseessä on tärkeä ottelu, BK:n päävalmentaja Andreas Rönnberg sanoi Västra Nylandille viikolla ÅIFK:sta otetun voiton jälkeen.
Lue lisää cupin fiuaalin ennakkoasetelmista täältä.
Finaalipäivä saa myös erityisen kauniaislaisen sävyn, kun Granilegenda Tapio Tieralan paita nostetaan Grottanin kattoon ennen ottelun alkua. “Tappe” oli mukana voittamassa seuran ainoaa Suomen mestaruutta vuonna 1999 ja pelasi 99 pääsarjaottelua vihreäpaidoissa.
Suomen Cupin finaali Kauniaisissa lauantaina 7.2. alkaa kello 16.00. Cupin finaalia voi myös seurata suorana HandisTV:stä, jossa lähetys alkaa kello 15.35.










Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
© Robert Lemberg