Täysi ottelukierros käyntiin jo perjantaina
Aktialiigakauden 2025-26 runkosarjan viimeiset kierrokset ovat jo käsillä ja viikonloppuna pelataan täysi ottelukierros.
Kierros käynnistyy jo perjantai-iltana Turussa, jossa kamratderbyssä kohtaavat ÅIFK ja HIFK.
Tällä kaudella punainen on ollut valttia IFK-kamppailuissa, sillä HIFK:lla on vain yksi tappio Grankulla IFK:ta vastaan ja täydet kolme voittoa Åbo IFK:sta. Keskinäiset pelit Helsingissä päättyivät HIFK:n 45-28 ja 41-29 löylytyksiin, ja Samppalinnassakin eroa tuli toistakymmentä maalia lopputuloksella 31-45.
Lauantain kolmessa ottelussa suurin mielenkiinto kohdistuu sijoituksiin sarjataulukon keskivaiheilla. Cocks on tiukimmin kiinni runkosarjan kolmossijassa perässään GrIFK ja Dicken, joita erottaa vain yksi piste. SIF on myös käytännössä varma puolivälieräjoukkue, mutta edellä oleviaan siuntiolaiset eivät enää tavoita.
Grani matkaa juuri SIF:n vieraaksi lauantaina ja Dicken suuntaa puolestaan Raaseporiin EIF:n vieraaksi. Cocks pääsee pelaamaan kotonaan, mutta vastuskin on kova eli sarjakärki BK-46.
Mitään läpihuutojuttuja yhdestäkään ottelusta ei kannata odottaa.
EIF piti edellisessä kohtaamisessa Pirkkolassa Dickeniä tiukilla ja tammisaarelaisten otteet ovat kauden edetessä parantuneet joukkueen totuttua koko ajan paremmin Aktialiigan vauhtiin.
SIF on puolestaan ollut granilaisille tällä kaudella tuttu ja tiukka vastustaja. Kolme keskinäistä ottelua ovat kaikki päättyneet GrIFK:n voittoon, mutta marginaalit ovat olleet pieniä: kaksi yhden maalin kotivoittoa ja vieraspelissä muutaman maalin ero.
Viime kauden finalistien kohtaamisissa BK on ollut tällä kaudella Cocksia edellä, mutta nimenomaan Riihimäellä Cocks taisteli pitkään voitosta edelliskohtaamisessa. BK:lla on myös alla tiukka ottelutahti eurocupeineen, joten Cocksilla saattaisi olla hyvä paikka horjuttaa karjaalaisia.
Aktialiiga viikonloppuna:
Pe 27.2. klo 19.00 ÅIFK – HIFK
La 28.2. klo 16.00 EIF – Dicken
La 28.2. klo 16.30 SIF – GrIFK
La 28.2. klo 18.00 Cocks – BK-46
Aktialiigan kauden kaikki ottelut suorina lähetyksinä HandisTV:ssä.

© Robert Lemberg








Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
© Robert Lemberg