Tiukka lauantai edessä Aktialiigassa

Aktialiigan viikonloppu tiivistyy lauantain loppuiltapäivään, jolloin tunnin sisällä käynnistyy kolme kovaa koitosta.

Kello 16 alkavissa otteluissa hallitseva mestari Cocks saa vastaansa sarjatulokas EIF:n ja Karjaalla kohtaavat Västnylandsderbyssä voitokkaasti kautensa avanneet BK-46 ja SIF.

– On hauska päästä pelaamaan kotona ja vielä derbyssä SIF:aa vastaan. He ovat panostaneet ja tehneet hankintoja, joten edessä voi todellakin olla tosi hyvä ottelu, BK-luotsi Andreas Rönnberg ennakoi Västraa Nylandille.

Cocksin ja EIF:n kohtaaminen kallistuu ennakkoon vahvasti kotijoukkueelle, joka haki avausottelussa voiton ÅIFK:sta EIF:n pääsarjapaluun käännyttyä selkeäksi tappioksi HIFK:lle.

– Alku oli meille kova, mutta antakaa meille hiukan aikaa. Kuukauden päästä pelimme voi näyttää ihan toisen näköiseltä. Edessä on vielä paljon otteluita, muistuttaa EIF:n georgialaisvahvistus Goga Urmelidze, joka heitti avausottelussa komeat yhdeksän maalia.

Tuntia edellisotteluita myöhemmin käynnistyy Kamratderby HIFK – GrIFK Helsingin Urheilutalolla. Ottelusta odotetaan intensiivistä ja tunteikasta – joukkueet tuntevat toisensa hyvin, ja kohtaamiset ovat perinteisesti olleet tasaisia ja vauhdikkaita. Viime kauden lopuksi Grani sai pronssiset mitalit itselleen pienimmällä mahdollisella marginaalilla, kun HIFK kaatui maalin erolla ratkaisevassa ottelussa.

Aktialiiga lauantaina 13.9.:
16.00 Cocks – EIF
16.00 BK-46 – SIF
17.00 HIFK – GrIFK

Aktialiigan kauden kaikki ottelut suorina lähetyksinä HandisTV:ssä.