Kohti välieriä: HIFK – Cocks
HIFK ja Cocks aloittavat kamppailunsa Aktialiigan kauden 2025-26 finaalipaikasta keskiviikkona 8.4. HIFK:n kotiottelulla.
HIFK pääsee välieräsarjaan levänneenä saatuaan suoran paikan neljän parhaan joukkoon runkosarjan kakkossijan myötä. Helsinkiläisten päävalmentaja Robin Karlsson ei pidä tämän myötä tullutta pientä tauko kuitenkaan pelkkänä etuna.
– Kolmen ja puolen viikon tauko otteluista ennen pudotuspelejä on vähän turhan pitkä, mutta toivon että joukkue pääsee heti ottelutempoon. Olemme kuitenkin harjoitelleet hyvin ennen tärkeitä pudotuspeliotteluita, Karlsson sanoo.
– Meidän pitää saada oma pelimme kulkemaan niin pian kuin mahdollista, kaikki tietävät, että pudotuspeliottelut ovat ihan jotain muuta kuin runkosarjapelit.
Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac myöntää, että puolivälierien pelaamisen myös joukkue pääsee kenties hiukan HIFK.ta valmiimpana ainakin välieräsarjan avausotteluun.
– On hyvä, että meillä on säilynyt kilpailullinen rytmi ja se voi antaa meille pienen edun välieräsarjan alussa ajatellen erityisesti sitä, että meillä on alla kaksi kovaa ottelua, joissa pelaajat osoittivat pystyvänsä pelaamaan paineen alla.
– Kokemus siitä voi parantaa pelaajien keskittymistä ja päätöksentekoa myös tuleviin otteluihin, Zupanjac miettii.
HIFK voitti joukkueitten kaikki neljä kohtaamista runkosarjassa ja Cocksilla on hyvin tiedossa se, mihin pitää keskittyä, jotta tulokset kääntyisivät omaksi eduksi.
– Meidän on pystyttävä hidastamaan HIFK:n nopeaa pelaamista, joka on heidän vahvin aseensa. Tämä totta kai vaatii pelaamista kärsivällisesti ja hyökkäyksen toimimista hyvin organisoidusti, Zupanjac sanoo.
Yhtä lailla HIFK-leirissä nähdään tärkeänä, että pelaamista pystytään vielä terävöittämään, jotta viimekauden mestari pystytään kaatamaan myös pudotuspeleissä.
– Puolustuksen pitää nostaa tasoaan ja samalla meidän pitää pystyä juoksemaan vähintään samalla tasolla kuin aiemmin, mutta mieluummin hiukan enemmän, Karlsson sanoo.
– Cocks on päässyt jo pudotuspelirytmiin ja joukkueen peli on kehittynyt kauden mittaan. Erityisesti ottelut Baltian liigassa ovat antaneet heille hiukan erilaisia vastustajia, jotka ovat olleet ehkä hiukan fyysisempiä. Meidän pitää olla erityisen hyvin valmiina Cocksin muuttuvaan puolustuspelaamisen, joka voi olla hyvin haastavaa.
Pelaajatilanteen osalta Cocksilla on yksi merkittävä kysymysmerkki.
– Yury Lukyanchukin pelaaminen välierissä on epävarmaa. Kaikki muut pelaajat ovat kyllä kunnossa, Zupanjac kertoo.
Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Välierien aikataulu:
Ke 8.4. klo 20.00 HIFK – Cocks
La 11.4. klo 18.00 Cocks – HIFK
Ti 14.4. klo 19.30 HIFK – Cocks
tarvittaessa:
Pe 17.4. klo 18.30 Cocks – HIFK
Ma 20.4. klo 19.30 HIFK – Cocks

Aki Ylivarvi








Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
© Robert Lemberg