BK-46 karkasi jo alussa ÅIFK:lta

Sarjakärki BK-46 ei jättänyt vierailleelle ÅIFK:lle yllätysmahdollisuutta, vaan otti vakuuttavan voiton turkulaisista.

Ottelu ratkesi pitkälti jo alussa, kun BK repäisi reilussa kymmenessä minuutissa kahdeksan maalin johdon. Ottelu tasaantui hiukan tämän jälkeen, mutta tauolle mentäessä isäntien johto oli selkeät 11 maalia.

Toinen jakso eteni BK:n komennossa ja etumatka kasvoi vähitellen, mutta ei kovin runsaasti. ÅIFK sai pidettyä eron siedettävissä lukemissa, mutta ei pystynyt missään vaiheessa uhkaamaan BK:n selvää voittoa.

BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg otti rutiinivoiton vastaan tyynesti.

– Hyvä ensimmäinen puoliaika oikealla fokuksella. Toisella puoliajalla kadotimme hieman puolustuspeliä. Freddy oli hyvä maalissa ensimmäisellä puoliajalla.

BK-maalivahti Freddy Wickström vei myös nimiinsä ottelun parhaan pelaajan tittelin.

– Aloitimme hyvällä intensiteetillä. Tapoimme ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla, mikä oli tavoitteena, Wickström totesi tyytyväisenä.

ÅIFK:n päävalmentaja Aku Kuusisto myönsi suoraan, että isäntien vahva alku oli liikaa.

– BK on musertavan hyvä heti alussa ja kun emme onnistuneet, niin jokainen tilanne näkyi taululla. Kun heitot olivat epäselviä, emme ehtineet kotiin. Läpi pelin olimme monessa kamppailutilanteessa selkeästi pienempiä ja BK ansaitsi voittonsa.

– Löydän pelistä hyviäkin jaksoja, etenkin toisella puolikkaalla ja ne otamme mukaamme, Kuusisto sanaili.

Ottelun tilastot