BK-46 otti toisen kiinnityksen finaalipaikkaan

BK-46 haki välierien toisessa ottelussa lauantaina voiton GrIFK:sta karattuaan isänniltä tasaisen avausjakson jälkeen.

Ensimmäisen välierän tappion jälkeen Grani lähti haastamaan BK:ta tosissaan ja oli avausjaksolla pitkään niukasti niskan päällä. Tauon alla BK sai kuitenkin lukemat käännettyä edukseen ja johti ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen kahdella maalilla.

Toisella jaksolla BK alkoi saada hyökkäyspeliään kulkemaan paremmin ja jakson puoliväliin mennessä karjaalaisten johto oli venynyt jo kuuteen maaliin. Grani ei enää pystynyt tähän vastaamaan ja BK varmisteli voittonsa lopussa.

Näin BK johtaa välieräsarjaa 2-0 ja finaalipaikka on katkolla kolmannessa ottelussa Karjaalla.

GrIFK:n päävalmentaja Anthony Hellakoski oli puolittain tyytyväinen, mutta myönsi, että lopussa voitto oli jo karannut käsistä.

– Ensimmäinen puoliaika oli todella hyvää taistelua, vähän heikosti saimme palloja maaliin, tulos olisi voinut olla parempi ensimmäisen erän jälkeen.

– Toisella puoliajalla usko alkoi vähän loppua, kun teimme virheitä ja BK pääsi hyödyntämään ne. Maaliero kasvoi liian suureksi ja sen jälkeen oli vaikea päästä peliin mukaan, Hellakoski kertaili.

BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg antoi tunnustuksen vastustajalle hyvästä taistelusta.

– Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli suuria ongelmia tehdä maaleja. Grani pelaa hyvin huomioiden heidän pelaajamateriaalinsa. Meillä on laajempi pelaajamateriaali ja se yleensä näkyy pelin lopussa, kuten tänäänkin, Rönnberg tiivisti.

Parhaan pelaajan tittelin ottelussa kuittasi nimiinsä BK:n maalivahti Mikael Heinonen.

– Tänään olimme hyvällä puolustusasenteella. Puolustuspää toimi tosi hyvin, oli helppo torjua. Sen sijaan hyökkäyspäässä oli enemmän haasteita, GrIFK:n [Patrik] Roslander pelasi hyvin Granin maalilla, hän teki meidän pelaamisen vaikeaksi tänään, Heinonen kehaisi virkaveljeään.

Ottelun tilastot