BK-46 raivasi tiensä Suomen Cupin finaaliin
Miesten Suomen Cupin toinen finalisti ratkottiin tiistaina Riihimäellä ja BK-46 nappasi finaalipaikan kukistamalla Cocksin.
Ottelun avausjakso eteni kaikkiaan hyvin tasaisena puolenvälin yli saakka. Tämän jälkeen BK sai paremman otteen pelistä ja hivuttautui johtoon, joka taukoon mennessä oli kasvanut viiteen maaliin.
Cocks ei ollut kuitenkaan vielä myyty ja toisen jakson puolenvälin alla ero oli kutistunut vain yhteen maaliin. Avausjakson tapaan BK oli kuitenkin jälkimmäisellä 15-minuuttisella vahvempi ja otti voiton ja finaalipaikan lopulta suhteellisen selvin numeroin.
Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac kiitteli omiensa taistelua lopputuloksesta huolimatta.
– Mielestäni tänään näytimme luonnetta kun tulimme huonon alun jälkeen takaisin peliin. Luulen, että loppua kohden meiltä loppui energia. Onnea BK:lle, Zupanjac sanoi.
BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg oli puolestaan arvattavan tyytyväinen finaalipaikan saavuttamiseen.
– Hyvä ensimmäinen puoliaika. Sen jälkeen vähän huonompi jakso, missä yksilölliset suoritukset Miksun [Heinonen] ja Miskan [Henriksson] osalta pelastivat tilanteen. Ylpeä pojista, että saadaan jälleen pelata finaalissa, Rönnberg kertaili.
BK-46 kohtaa Suomen Cupin finaalissa 7.2. GrIFK:n, joka isännöi finaalia.

© Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
© Robert Lemberg