BK-46 tyrmäsi Cocksin jo alussa

BK-46 jatkoi vahvaa putkeaan ja haki lauantaina vakuuttavan voiton Cocksista.

Jo ottelun alku oli melkoista shokkihoitoa BK:lta, kun numerot olivat nopeassa tahdissa 1-7. Vaikka tilanteet tämän jälkeen hiukan tasoittuivatkin, BK piti ottelua hallussaan ja johti tauolle mentäessä kymmenellä maalilla.

Toisella jaksolla BK kasvatti johtoaan vielä muutamalla maalilla ja näissä numeroissa edettiin kohti ottelun päätöstä. Pisteet matkasivat Riihimäeltä Karjaalle selkein numeroin.

Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac oli pettynyt omiensa esitykseen.

– Pelasimme liian pehmeästi puolustuksessa. Hyökkäyksestä puuttui vauhti ja halu voittaa. Onnittelut BK:lle, Zupanjac summasi.

BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg oli sen sijaan huomattavasti tyytyväisempi lauantai-illan antiin.

– Molemmilta joukkueilta puuttui jokunen tärkeä pelaaja. Minun mielestäni pelattiin hyvin, ainakin puolustus toimi oikein hyvin. Penkkipelaajat näyttivät, että he haluavat enemmän peliaikaa, Rönnberg kiitteli koko ryhmäänsä.

Parhaan pelaajan tittelin ottelussa korjasi BK-maalivahti Mikael Heinonen.

– Tultiin hyvällä asenteella tänään, vaikka puuttui pari tärkeää pelaajaa. Haluttiin saada kaksi pistettä ja tehtiin se hyvällä puolustuspelillä. Hyvä joukkuepanos, Heinonen mietti tyytyväisenä.

 

Ottelun tilastot