Cocks haki revanssin Dickenistä
Cocka kuittasi kotonaan Dickenille kärsimänsä tappion hakemalla niukan voiton Pirkkolasta perjantaina.
Avausjakso oli kaikkiaan tasainen ja vaikka Cocks taukoa kohden pääsi hiukan niskan päälle, eroa ei tauolla ollut kahta maalia enempää vieraiden hyväksi.
Toisen jakson alussa Cocks oli jo karkaamassa, kun ero venähti kuuteen maaliin. Dicken ei kuitenkaan luovuttanut, vaan nousi uudestaan tuntumaan ja parhaimmillaan jo maalin päähän, mutta loppuminuuteilla Cocks oli vahvempi.
Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius oli pettynyt joukkueen esitykseen, mikä näkyi sitten lopputuloksessa.
– Valitettavasti emme olleet tänään niin hyviä kuin olimme toivoneet. Meillä on paljon parannettavaa omassa pelissämme. Pystymme pelaamaan korkeammalla tasolla kuin tänään. Nyt täytyy katsoa eteenpäin, Sirenius sanaili.
Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac puolestaan kehui Dickeniä ja oli erittäin tyytyväinen kahteen pisteeseen.
– Ottelu oli meille todella tärkeä, ja voitto merkitsee paljon. Dicken pelasi erittäin hyvän pelin ja piti kovaa tempoa, joten meidän ei ollut helppoa löytää parasta puolustusta. Olen todella tyytyväinen siihen, miten pojat reagoivat ja onnistuivat varmistamaan voiton lopussa, Zupanjac kiitteli omiaan.
Ottelun parhaan pelaajan tittelin vei nimiinsä Cocksin maalivahti Vitalii Shitsko.
– Se oli hyvä taistelu ja hieno revanssi meidän puoleltamme, Shitsko viittasi syyskuun lopun kotitappioon.

© Suomen Käsipalloliitto / Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
© Robert Lemberg
© Robert Lemberg