Cocks tyrmäsi GrIFK:n jo avausjaksolla

Cocks jätti perjantaina Riihimäellä vierailleen GrIFK:n täysin aseettomaksi ratkaisten ottelun jo hyvissä ajoin.

Ottelun alku oli todella tiukka, sillä ensimmäiseen kuuteen minuuttiin nähtiin vain yksi maali. Cocks sai tämän jälkeen ketsuppipullon auki ja peli oli 6-0 ennen kuin Grani sai maalitilinsä auki 15. minuutilla. Cocks porskutti kuitenkin omille teilleen vieraiden maalinteon ollessa pahasti tukossa ja taukolukemat kirjattiin perin erikoisin 16-3-numeroin.

Toiselle jaksolle Cocks otti vaihtoon peräti 17 torjuntaa avausjaksolla tehneen Vitalii Shitskon ja vieraatkin saivat hiukan paremmin maalinteosta kiinni. Ero säilyi kuitenkin selvänä Cocksin eduksi ja riihimäkeläiset etenivät vakuuttavaan voittoon Granin jäätyä vain 14 tehtyyn maaliin.

Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac kiitteli ansiosta joukkueensa pelaamista avausjaksolla.

– Oli tärkeää meille aloittaa hyvin tämä peli. Olen todella tyytyväinen siihen, miten pelaajat puolustivat ensimmäisessä erässä. Tavoitteena toiselle puoliajalle oli jatkaa samalla tavalla ja sen teimme. Kiitos Granille pelistä, Zupanjac sanaili.

GrIFK:n päävalmentaja Anton Hellakoski myönsi, että toinen jakso oli enemmän kosmetiikkaa.

– Peli oli pelattu ensimmäisellä puoliajalla. Epätoivo iski, kun ei saatu maaleja sitten mistään. Se luo epävarmuutta myös puolustukseen. Jatketaan tästä, Hellakoski tyytyi sanomaan.

Ottelun parhaan pelaajan tittelin vei muurina Cocks-maalilla avausjaksolla seissyt Shitsko.

– Tämä oli hyvä peli. Etenkin puolustus toimi hyvin. Tärkeä peli varsinkin parin edellisen pelin jälkeen. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

 

Ottelun tilastot