GrIFK kuittasi syksyn tappionsa EIF:lle
GrIFK paranteli asemiaan Aktialiigan keskikastissa ottamalla revanssin syyskuussa EIF:lle kärsimästään tappiosta kotonaan lauantaina.
Kotijoukkue GrIFK oli alusta saakka hivenen niskan päällä, mutta tilanne vaihteli pitkään parin maalin kotijohdon ja tasatilanteen välillä. Taukoa kohden Grani onnistui kuitenkin hiukan venyttämään eroa ja johti viidellä maalilla ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen.
Isäntien avausjakson lopun nykäisy osoittautui myös ratkaisevaksi, sillä toisella jaksolla EIF ei enää neljää maalia lähemmäs päässyt, vaikka tuntumassa roikkuikin mukana. Parhaimmillaan Granin johto venähti kuitenkin jo kahdeksaan maaliin ja EIF:n kavennus lopussa oli ottelun voiton kannalta enää kosmetiikkaa.
Voiton myötä Grani on mukana tiiviissä kolmikossa kärkikaksikon BK-46 ja HIFK takana.
GrIFK:n päävalmentaja Anthony Hellakoski oli tyytyväinen johdon säilymiseen loppuun saakka.
– Ensimmäisen puoliajan hyökkäyspeli oli hyvää. Toinen puoliaika oli sitten enemmän taistelua kelloa vastaan, kun meillä oli aika ohut kokoonpano tänään. Onneksi pystyttiin pitämään ero viidessä koko toisen puoliajan ja ottamaan voitto kotiin, Hellakoski summasi.
EIF:n päävalmentaja Kaj Hagman näki myös positiivista tappiosta huolimatta.
– Ihan ok peli tänään. Emme romahtanet kuten edellisissä peleissä, vaan onnistuttiin pelaamaan loppuun asti eikä hävitty 10-15 maalilla. Ensimmäisen puoliajan loppu oli meille vaikea, ja ero pääsi kasvamaan liian isoksi.
– Grani pelasi hyvin, ja myös me olimme parempia kuin edellisissä otteluissa, Hagman tiivisti.
Granin Topias Laine palkittiin ottelun parhaana pelaajana.
– Ei oltu ihan 100-prosenttisesti tänään hereillä. Kiva nähdä, että pystytään voittamaan, vaikka ei pelata parasta peliä. Aika paljon nukuttiin puolustuksessa valitettavasti, mutta Paaki [Patrik Roslander] pelasi onneksi hyvin ja auttoi meitä, Laine arvioi.
– Hyökkäys oli hyvää, saatiin hyviä paikkoja koko ajan ja tehtiin maaleja. Puolustuksessa täytyy olla vähän enemmän hereillä, nyt menee liiaksi yksi-vastaan-yksi ja EIF on hyvä näissä.

© Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
© Robert Lemberg
© Suomen Käsipalloliitto / Robert Lemberg