GrIFK nousi lopussa voittoon EIF:sta

Viimeinen vartti ratkaisi keskiviikkoisen EIF:n ja GrIFK:n välisen koitoksen vieraiden eduksi.

Avausjakso Tammisaaressa oli kaikkineen hyvin tasainen. Kotijoukkue oli hiukan vahvemmissa asemissa pitkät tovit, joskaan mitään eroa ei päässyt syntymään. Tauolle mentäessä Grani puristi kuitenkin maalin verran edelle ensi kertaa sitten alkuminuuttien 2-3-tilanteen.

Tasainen meno jatkui tauon jälkeen ja vielä toisen jakson puolivälin jälkeen oltiin tasalukemissa. Loppua kohden Grani alkoi kuitenkin hivuttautua johtoon, eikä EIF pystynyt enää vastaamaan, vaan pisteet matkasivat Kauniaisiin.

EIF:n päävalmentaja Kaj Hagman oli luonnollisesti pettynyt tappioon hyvän taistelun jälkeen.

– Tasainen ottelu ja pienet marginaalit ratkaisivat. Onnittelut Granille, Hagman tiivisti.

GrIFK:n päävalmentaja Anthony Hellakoski totesi myös kamppailua leimanneen tasaisuuden.

– Melko odotettu ottelu. Tiukka aina loppuminuuteille asti. Meillä oli melko paljon ongelmia ensimmäisen vartin aikana. Mukava saada kaksi pistettä. EIF oli tänään hyvä vastustaja, Hellakoski kehaisi vastustajaa.

Ottelun parhaan pelaajan tittelin kuittasi nimiinsä komeat 14 maalia heittänyt EIF:n Liam Hagman.

– Aloitimme hieman heikosti, mutta pääsimme sitten peliin mukaan ja peli lähti rullaamaan. Puolustus piti hyvin takana ja saimme pallot eteenpäin. Toinen puoliaika alkoi hieman heikosti, mutta löysimme taas pelin rytmin. Emme aivan jaksaneet loppuun asti ja Grankulla veti tänään pidemmän korren, Hagman kertasi ottelua.

Ottelun tilastot