HIFK karkasi ÅIFK:lta toisella jaksolla

ÅIFK:n ja HIFK:n perjantainen kohtaaminen pysyi toisen jakson alkupuolelle asti suhteellisen tasaisena, mutta lopussa HIFK paineli omille teilleen.

ÅIFK aloitti ottelun vahvasti ja meni nopeassa tahdissa kolmen maalin johtoon. HIFK löysi rytmin kuitenkin nopeasti ja tuli rinnalle. Avausjakson puolivälistä HIFK alkoi saada paremmin otetta ja johti muutamalla maalilla kohti taukoa mentäessä ja ero vieraiden hyväksi oli ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen kolme maalia.

Tauon jälkeen HIFK pyrki karkaamaan, mutta ÅIFK pysyi sitkeästi tuntumassa. Maali maalilta ero alkoi kuitenkin kasvaa jakson edetessä, eikä lopussa enää ollut epäselvyyttä voittajasta, vaan HIFK vei pisteet varmasti matkaansa.

ÅIFK:n päävalmentaja Aku Kuusisto tiivisti ottelun lyhyesti.

– Hyvä eka puoliaika, toisella Hifki karkaa. Pojat taistelivat hyvin tänään, Kuusisto kiteytti.

HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson tukisti omiaan puolusttuspään pelaamisesta voitosta huolimatta.

– Saamme olla tyytyväisiä kahteen pisteeseen perjantai illalla vieraskentällä. Asenne puolustuksessa puuttui kokonaan tänään, Karlsson sanaili.

Ottelun parhaan pelaajan tittelin vei HIFK:n Christian Cosmo, joka antoi tunnustusta myös vastustajalle.

– Oli pitkä vieraspeli, ÅIFK teki sen meille vaikeaksi tänään, pelasimme huonosti kotiinpäin tänään emmekä auttaneet maalivahteja. Kuitenkin kaksi pistettä, loppuja asioita saamme työstää ensi viikolla!

Ottelun tilastot