HIFK karkasi SIF:lta tauon jälkeen
HIFK jatkoi vahvoja otteitaan ja haki keskiviikkona pisteet SIF:lta karattuaan tasaisen avausjakson jälkeen.
HIFK oli ottelun alun niskan päällä ja johti jo neljällä maalilla, kunnes SIF alkoi jakson puolivälin alla kuroa eroa umpeen ja nousi nopeasti tasoihin. Tasaisesti edettiin aina taukoon saakka, jota Siuntiossa vietettiin numeroissa 15-15.
Tauoin jälkeen HIFK alkoi ottaa jälleen otetta pelistä ja kymmenen minuutin jälkeen eroa alkoi syntyä jo enemmän. Kuuden maalin ero osoittautui myös ratkaisevaksi – vierasjohto ei enää kasvanut, mutta SIF ei myöskään päässyt enää toden teolla vierasvoittoa uhkaamaan.
SIF:n päävalmentaja Gintaras Savukynas myönsi ottelun ratkenneen nimenomaan toisen jakson alkupuolella.
– Ensimmäisellä puoliajalla olimme hyvin mukana pelissä, pelasimme kurinalaisesti ja löysimme maalintekopaikat. Toisen puoliajan alussa maalinteko oli vaikeaa ja teimme liikaa virheitä ja vastustaja pääsi karkuun.
– Tiesimme että he haluavat pelata nopeata peliä. Ensimmäisellä puoliajalla pystyimme hillitsemään tätä, mutta emme toisella puoliajalla, Savukynas ynnäili.
HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson oli helpottunut voiton irrottua vaikean avausjakson jälkeen.
– Odotetusti todella vaikea ensimmäinen vierasottelu joulutauon jälkeen. Olimme todella heikkoja ensimmäisellä puoliajalla, mutta paransimme riittävästi toisella puoliajalle, jotta saimme pisteet mukaamme. Saamme olla tyytyväisiä kahteen pisteeseen tänään, Karlsson sanoi.
Parhaana pelaajana ottelussa palkittu HIFK-maalivahti Bogdan Klepa oli niin ikään pisteisiin tyytyväinen.
– Hyvä taistelu molemmilta joukkueilta. Mukavaa aloittaa uusi vuosi voitolla.

© Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
© Robert Lemberg
© Robert Lemberg