HIFK piti Helsingin herruuden
HIFK jatkaa sarjataulukon kakkosena kaadettuaan Stadin derbyssä Dicken toistamiseen tällä kaudella.
Ottelun alussa maaleja tehtailtiin urakalla ja tasatahtiin numeroihin 5-5 saakka. Tästä HIFK alkoi kuitenkin hinautua karkumatkalle, eikä Dicken juuri pystynyt vastaamaan. Taukoon mennessä HIFK oli jo yhdeksän maalin karkumatkalla.
Dicken pääsi toisella jaksolla kirimään jo viiden maalin päähän, mutta ei sen lähemmäs. HIFK nykäisi uudestaan selvemmän eron ja vaikka Dicken sai lopussa hiukan kaunistelua numeroita, ei voittajasta ollut epäselvyyttä.
Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius harmitteli alkupelin arkuutta.
– Ensimmäinen puoliaika oli tosi varovaista. Toisella puoliajalla pelattiin paljon ryhdikkäämmin ja pienet muutokset aiheuttivat sen, että saatiin hieman käännettyä ottelun kurssia. HIFK oli kuitenkin selkeästi parempi tänään ja ansaitsi voittonsa, Sirenius myönsi.
HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson jäi hiukan kaksijakoisiin mietteisiin voitosta huolimatta.
– Erittäin hyvä ensimmäinen puoliaika, mutta toisella puoliajalla oli ehkä viisi minuuttia hyvää peliä ja luulimme, että peli olisi jo ohi. Onneksi saatiin lopulta kaksi pistettä. En ole tyytyväinen toiseen puoliaikaan, Karlsson summasi.
Ottelun parhaana pelaajana palkittu HIFK:n Christian Cosmo nautti paikalliskamppailun voitosta.
– Pelasimme erittäin hyvän ensimmäisen puoliajan etenkin puolustuksessa. Dicken sai ehkä yhdeksän maalia avoimista paikoista. Palasimme puolustuksen kanssa siihen hyvään peliin, jota pelasimme alkukaudesta. Toisella puoliajalla tuli ehkä liian hyvä olo ja väsyimme hieman ja päästimme liikaa maaleja.
– On aina vaikea pelata derbyja, niissä on aina vähän oma tunnelmansa, mutta onneksi voitettiin. Oli hienoa voittaa!

Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
International Handball Federation IHF
© Jouni Lappi