HIFK rymisteli voiton Cocksista
HIFK:n hurja avausjakso siivitti joukkueen selvään voittoon Cocksista torstai-iltana.
Ottelu kulki alusta saakka HIFK:n hienoisessa hallinnassa ja maaleja tehtiin tiivistä tahtia. Suhteellisen tasaisesti edettiin aina avausjakson puolivälin yli, mutta HIFK:n veto tauon alla oli hurja – ero kasvoi 13 maaliin ja HIFK teki avausjaksolla yli 30 maalia.
Toisella jaksolla maalitahti laantui. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, mutta Cocks pystyi lopussa sen verran kuromaan umpeen isäntien johtoa, että tappionumerot jäivät siedettäviksi.
HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson ei voinut kuin kehua omiensa esitystä ensimmäisellä 30-minuuttisella.
– Ekan jakson pelaaminen oli todella hyvää, varsinkin hyökkäykset ylöspäin onnistuivat vahvasti. Toisella puolikkaalla ei oikeastaan pelattu, vaan pyörittiin vaan kentällä paljon huonommalla suorituksella. Onneksi voitto ratkesi jo ensimmäisellä jaksolla, Karlsson kertasi.
Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac sen sijaan oli hämmentynyt näkemästään.
– Ensimmäisellä puoliajalla pelissämme ei ollut mitään järjestelmää ja teimme todella paljon teknisiä virheitä, joista HIFK pääsi juoksemaan nopeita. 32 päästettyä maalia puolessa tunnissa oli historiallisen huono puoliaika, ja päätimme kopissa voittaa toisen puolikkaan paremmalla taistelulla.
– Pelin tulokseen se ei enää vaikuttanut, mutta ainakin asenteen korjaaminen onnistui. Onnittelut HIFK:lle hyvästä ottelusta!
Parhaan pelaajan tittelin kuittasi nimiinsä hurjat 19 maali heittänyt HIFK:n Jooa Knaapinen.
– Itse asiassa odotin raskaampaa ottelua, sillä alkuviikon olin armeijan harjoituksissa metsässä, eikä oikein tullut nukuttua tai syötyä mitään. Tavoitteena oli, että selviäisin hereillä pelin loppuun, mutta tästä tulikin aika vauhdikas suoritus näillä keinoin, Knaapinen naurahti.










Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
Robert Lemberg
Aki Ylivarvi