BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg siirtyy kauden jälkeen ulkomaille

BK-46:n miesten ja naisten joukkueitten päävalmentaja Andreas Rönnberg siirtyy kuluvan kauden jälkeen ulkomaille.

Rönnberg vahvisti asian Västra Nylandille lauantaina pelatun naisten välieräottelun jälkeen.

– Pitää paikkansa. Uuden seuran pitäisi julkistaa asiaa aika pian, Rönnberg sanoi lehdelle.

Juuri enempää Rönnberg ei halunnut asiaa avata ennen kuin asia on virallinen.

– Kyse on miesten joukkueesta. Tuntuu tietysti isolta haasteelta ja on hienoa päästä kokeilemaan jotain uutta. Olen kuitenkin ollut aika pitkään BK:ssa.

– On varmaan koko ajan ollut ajatuksena, että jossain vaiheessa siirryn eteenpäin. Aiemmin se ei ole oikeastaan ollut ajankohtaista, mutta nyt palaset osuivat kohdilleen, Rönnberg kertoi.