Cocks avaa eurocupit lauantaina – ”Meidän pitää olla valmiita”

Cocks aloittaa Eurooppa Liigan ensimmäisen karsintakierroksen lauantaina Riihimäen Cocks Areenalla. Vastaan asettuu Portugalista kotoisin oleva Águas Santas Milanaza.

Águas Santas pelaa Portugalin Andebol 1 -liigassa, ja se sijoittui viime kaudella sarjassa viidenneksi. Seuran sijoitukset Portugalin pääsarjassa ovat viime vuosina muutenkin erittäin tasaisia. Kymmenellä viime kaudella lauantain vastustaja on sijoittunut kerran neljänneksi, kuusi kertaa viidenneksi, kaksi kertaa kuudenneksi ja kerran kahdeksanneksi. Titteleillä Águas Santas ei ole juhlinut. Palkintokaapista löytyy ainoastaan Portugalin cupin voitto kaudelta 2001-2002 ja Limburgse Handbal Dagen -turnauksen voitto vuodelta 2013.

Cocksin kapteeni Teemu Tamminen korostaa, että lauantaina on oltava heti valmiina esittämään parastaan.

– Meillä oli ihan hyvä arpaonni, vaikka tuossa sarjassa ei olekaan helppoja vastustajia. Käsipallo on Portugalissa tällä hetkellä hurjassa nousussa. Ensimmäinen ottelu on lähellä ja meidän pitää olla siinä valmiita, Tamminen sanoo Cocksin verkkosivuilla.

Päävalmentaja Christophe Viennet kertoi puolestaan seuraavasti:

– Näemme vasta otteluparin jälkeen oliko arpa meille hyvä vai ei, mutta juuri nyt uskon että meillä on kaikki eväät Águas Santaksen kaatamiseen. Vastustajan joukkue on muuttunut meidän tavoin viime kaudesta, joten voimasuhteita on vaikea arvioida.

EHF Eurooppa Liigan ensimmäisen karsintakierroksen ottelu pelataan lauantaina 27.8.2022 kello 16.00 Riihimäen Cocks Areenalla.