Cocks keskiviikkona Saksassa kovan haasteen edessä

Cocks kohtaa keskiviikkona EHF Cupin lohkovaiheen ottelussa vieraskentällä saksalaisen Frisch Auf Göppingenin.

Joukkueet kohtasivat viime lauantaina Siuntiossa, joten ainakin tuntuma vastustajaan on kummallakin hyvä. Cocks piti lohkon ennakkosuosikkia tiukalla ensimmäisen 30-minuuttisen Siuntiossa, mutta tämän jälkeen Göppingen paineli karkuun ja 31-20 -voittoon.

Göppingen on EHF Cupin puolustava mestari, mutta päävalmentaja Rolf Brack myönsi, että ihan kivuitta voitto ei lauantaina irronnut.

– Meillä oli hiukan ongelmia Cocksin hyökkäyksen kanssa ensimmäisellä jaksolla, mutta puolustimme kuuden metrin linjaa paljon paremmin toisella jaksolla. Se antoi myös maalivahdillemme paremmat lähtökohdat ja hänen torjuntaprosenttinsa oli 50, Brack kertasi EHF:n verkkosivuilla.

Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas myönsi, että ratkaisu tapahtui lopulta nopeasti.

– Hyvä avauspuolisko, mutta toisella jaksolla tuntuma vastustajaan katosi liian nopeasti, mikä teki pelaamisesta vastustajalle helppoa, Savukynas näki.

Keskiviikkona Göppingenin EWS Arenalla ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. Voitto veisi isännät jo viittä vaille varmuudella puolivälieriin. Cocksin tilanne lohkossa on jatkopaikan kannalta puolestaan jo miltei toivoton. Teoriassa riihimäkeläiset voivat vielä nousta kakkosiksi, mutta tämäkään ei välttämättä riittäisi puolivälieräpaikkaan kolmen parhaan lohkokakkosen joukossa.

Ottelu keskiviikkona alkaa kello 20.00 eli 21.00 Suomen aikaa. Sitä voi seurata suorana lähetyksenä EHF:n verkkosivuilla.