Cocksilla edessä Mestarien liigan lohkovaiheen viimeinen vierasottelu

Riihimäen Cocksin tiukka urakka käsipallon Mestarien liigan lohkovaiheessa alkaa kallistua lopuilleen ja keskiviikkona Cocksilla on edessä viimeinen vierasottelu, kun joukkue kohtaa Dinamo Bukarestin.

Molemmilla joukkueilla on alla niukka tappio viikonlopulta. Dinamo kärsi maalin tappion Elverum Handbollin vieraana ja Cocks puolestaan taipui kolmella maalilla Ademar Leonille Espanjassa.

Dinamo kaipaa nyt kipeästi pisteitä taistellakseen vielä jatkopaikasta. Romanialaiset lähtevät otteluun lohkon kolmossijalta, mutta vain kaksi pistettä kärkijoukkue Wisla Plockia jäljessä. Cocks ei jatkopaikkaan voi enää yltää, mutta taistelu jatkuu, minkä osoitti viikonlopun hyvä taistelu lohkokakkonen Leonia vastaan.

– Taistelu koko joukkueelta oli lauantaina hyvää, mutta teimme hyökkäyspäässä teknisiä virheitä niin paljon, että tällä tasolla siihen ei ole varaa. Siinä on parantamista, Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas kertasi.

Cocks on tiukasti kiinni lohkon viidennessä sijassa ja lisäpotkua joukkueelle antaa varmasti Nico Rönnbergin taistelu lohkovaiheen maalikuninkuudesta. Rönnberg jakaa 55 maalillaan maalintekijätilaston kärkipaikkaa Vive Kielcen Alex Dujshebaev Dovichebaevan kanssa. Cocksilla on varmasti hampaankolossa myös kotiottelusta Dinamoa vastaan – lokakuun alussa Dinamo vei pisteet Suomesta matkaansa niukalla yhden maalin erolla.

Keskiviikon ottelu Dinamon kotiareenalla alkaa kello 19.30.

Bukarestin vierailun jälkeen Cocksilla on edessä vielä lohkovaiheen päätöskamppailu, jossa ensi viikon keskiviikkona 28.11. Vantaan Energia Areenalle saapuu vieraaksi tässä vaiheessa lohkon kärkipaikkaa hallussaan pitävä Wisla Plock. Ottelu alkaa kello 18.15.