Patrik Roslander marraskuun tähtipelaaja
Runkosarjan kärkikolmikossa tiiviisti olevan GrIFK:n Patrik Roslander on tämän hetken kuumin pelaaja SM-liigassa. Roslander valittiin kentän parhaaksi kaikissa Granin marraskuun aikana pelaamissa neljässä ottelussa. Ennätyspitkä kolmen tähden putki alkoi jo lokakuun puolella, ja on tässä vaiheessa viiden peräkkäisen ottelun mittainen, eli yhtä pitkä Granin tappiottomien otteluiden putken kanssa.
12 tähteä rohmunneen Roslanderin titteli on kiistaton, sillä toiseksi eniten marraskuussa tähtiä saanut Nico Rönnberg ylti kuuteen tähteen.
Roslanderin mukaan koko GrIFK:n joukkue sai herätyksen Karjaalla lokakuun puolivälissä saadun rökäletappion myötä.
– Sen vieraspelissä kärsityn selkäsaunan jälkeen koko joukkue ymmärsi, ettei riitä että vain tullaan paikan päälle, mutta ei olla kuitenkaan läsnä. Tuon BK-pelin jälkeen onkin ollut ihan eri meininki peleissä ja treeneissä, mikä on sitten tuottanut tulosta ihan eri tavalla.
Myös yhteispeli puolustuksen kanssa on parantunut, mistä Roslander antaa muurin toiminnalle kiitosta.
– Puolustuksella on tottakai ollut iso merkitys siihen, että pallot jää kiinni. Ja ainakin treeneissä pyritään siihen, että puolustuksen kanssa keskustellaan siitä, mikä toimii ja mikä ei. Tietysti tulee myös tilanteita joissa edessä ei ehkä ihan aina ole se ”textbook-puolustus”, mutta kunhan veskari näkee pallon koko ajan, niin se on ihan ok. Välillä pallot jää kiinni ja välillä ei tartu mitään, vaikka pallo olisi viisi metriä leveä. Nyt voisi sanoa, että on käynyt hyvä tuuri ja pallot on jääneet kiinni.
Roslander aloitti monen muunkin käsipallomaalivahdin lailla kenttäpelaajana. Lopullinen pelipaikka valikoitui juniorivuosina jotakuinkin näin:
– Muistaakseni se meni jotenkin niin että – en enää muista minkä ikäisiä oltiin – meillä ei ollut veskaria, joten meiltä kysyttiin että haluaako joku pelata maalissa. Kukaan ei tietenkään nostanut kättä, koska ”vain idiootit pelaa maalissa”, Roslander naurahtaa.
– Sitten joku sanoi, että veskarina saisi pelata niin paljon kuin haluaa, ja kertoi siitä vanhasta sanonnasta, että hyvä maalivahti on puoli joukkuetta. Mullahan alkoi kellot soida päässä, että ”Hei tottakai, minähän haluan pelata ja olla paras jengistä”, niin sitten nousi käsi, että ”Jes! Mä haluan pelata ja mä haluan olla paras!”
Liigadebyyttinsä Roslander teki kaudella 2008/09 Dickenissä, josta siirtyi kaudella 2010/11 HC Westin riveihin. Kahden Suomen mestaruuden jälkeen Roslander palasi Dickeniin, jossa vierähti yhdeksän kautta, kunnes mies teki paluun Kauniaisiin viime kaudella.
SM-liigan All stars-joukkueeseen mies on valittu kaksi kertaa (2011/12, 2014/15) ja vuoden maalivahdiksi hänet valittiin 2012/13. Roslander oli voittamassa SM-kultaa kahdesti HC Westin riveissä 2010/11 ja 2011/12, Dickenin väreissä hän saavutti kuusi SM-hopeaa ja yhden pronssin. Suomen Cupin hän on voittanut kertaalleen sekä Westin (2011/12) että Dickenin riveissä (2013/14). Maajoukkueessa Roslander on tähän mennessä esiintynyt 39 kertaa.
Roslander valittiin kuukauden tähtipelaajaksi nyt viidennen kerran. Ensimmäiset kaksi kertaa tuli HC Westin toisella mestaruuskaudella 2011/12, ja seuraavat kaksi kaudella 2014/15 Dickenissä. Hän on toisen maalivahdin Thomas Lindströmin (ÅIFK, BK-46, HC West) ohella vasta toinen pelaaja, joka on saanut tittelin kolmen eri seuran edustajana.
Patrik Roslander
Synt. 1986
CM / KG 192 / 90
Pelipaikka: MV
Aiemmat seurat:
HC West
Dicken
Artikkelikuva: Jonas Tana