William Sjöholm vahvistamaan Dickeniä

Dicken on tehnyt tulevan kauden kattavan sopimuksen 19-vuotiaan William Sjöholmin kanssa. ÅIFK:sta siirtyvä pelinrakentaja on edustanut urallaan myös Turku HC:ta ja PIF:iä. Viimeiset kaksi kautta Sjöholm on kuulunut ÅIFK:n liigajoukkueen ja P20 maajoukkueen kantaviin pelaajiin.

Raamikas pelinrakentaja tuo kumpaankin päähän kenttää kovuutta ja suoraviivaisuutta. Menneellä kaudella Sjöholm viimeisteli 18 liigaottelussa 81 maalia ollen ÅIFK:n toiseksi paras maalintekijä. Viimeistään kauttaan A-junioreissa pelaava Sjöholm on viimeistellyt tällä kaudella 8 ottelussa kunnioitettavat 62 maalia.

Sjöholm on aloittanut varusmiespalveluksensa Santahaminan urheilujoukoissa ja liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen viimeistään pre-seasonin alkaessa heinä-elokuun vaihteessa.

Joukkueen GM Jukka Kamula iloitsee sopimuksesta.

– Aivan huippuhomma, että William päätti tulla pelaamaan meille! Pelaajana William tuo meille hyvän lisän joukkueen pelaamiseen niin hyökkäykseen, kuin puolustukseen. Uskon että hän istuu porukkaan erittäin hyvin! Hienoa huomata, että olemme onnistuneet luomaan ympäristön, joka kiinnostaa nuoria eteenpäin pyrkiviä pelaajia. Tästä iso kiitos valmennukselle.