Cocks haki selkeän voiton ÅIFK:sta

Cocks jatkaa voittoputkessa haettuaan perjantaina voiton ÅIFK:sta lopulta lähes murskalukemin.

Cocks hallitsi ottelua alusta saakka, mutta ÅIFK pysyi hyvin tuntumassa reilun 20 minuuttia. Avausjakson lopulla Cocks lähti kuitenkin karkumatkalle ja johti tauolla jo yhdeksällä maalilla.

Toisen jakson alussa ÅIFK pääsi vielä hiukan kaventamaan, mutta Cocks lähti sen jälkeen täysin omille teilleen ja lopussa ero repesi melkoisesti.

ÅIFK:n päävalmentaja Aku Kuusisto antoi täyden tunnustuksen vastustajalle ja harmitteli poissaoloja.

– Tulos on oikeutettu. Meillä vaikeat lähtökohdat tänään ja kiitän kaikkia paikalla olleita omiani valtavasta sydämestä. Onnea on nelinkertainen sarja, jossa molemmat joukkueet saavat yrittää tämän ottelun vähintään vielä kahdesti uudelleen, Kuusisto totesi.

Cocksin päävalmentaja Bojan Zupanjac totesi, ettei voitto ollut niin helppo kuin tuloksesta voisi päätellä.

– Aloitus oli hieman hermostunut, heille oli oikea pakki, joka on hyvä heittäjä ja hän käytti sitä hyvin ensimmäiset 15 minuuttia. Sen jälkeen teemme asiat helpommaksi itsellemme, hyvä puolustus ja juostiin nopeita. Kiitos Åbolle!

Ottelun parhaan pelaajan tittelin kuittasi nimiinsä Cocksin Santeri Vainionpää.

– Hyvin aloitettiin peli, mutta vähän liikaa teknisiä. 16 maalia omiin on hyvä ja puolustus toimii! Kiitokset Åbolle hyvästä pelistä, Vainionpää tiivisti.

Ottelun tilastot