Kapteeni Topias Laine jatkaa GrIFK:ssa
GrIFK:n kapteeni Topias Laine jatkaa vihreävalkoisissa myös kaudella 2026–2027. 30‑vuotias turkulainen on kirjoittanut vuoden jatkosopimuksen ja valmistautuu palaamaan täyteen pelikuntoon rikkonaisen kauden jälkeen.
Laine kuvaa kulunutta kautta rehellisesti haastavaksi. Loukkaantumisten kanssa kamppailu ja sivussa oleminen turhauttivat, mutta hän korostaa ylpeyttä joukkueen suorituksesta.
– Hienosti kuitenkin kapealla rosterilla jätkät hoitivat meidät mitalipeleihin asti, Laine sanoo Granin verkkosivuilla.
Kauden parhaiksi muistoiksi hän nostaa kaksi hetkeä: Cupin semifinaalin voiton HIFK:sta sähköisen Luolan edessä sekä Dickenin kaatamisen puolivälierien toisessa ottelussa.
– Olin todella ylpeä äijistä, miten he hoitivat tiukassa paikassa voiton meille pienimmällä mahdollisella marginaalilla.
Jatkopäätös syntyi Laineen mukaan helposti.
– Viihdyn Granissa loistavasti ja olen ylpeä siitä vastuusta, mikä minulle on täällä suotu. Olen myös innoissani jo ensi kaudesta; meillä on joukkueessa ja joukkueen ympärillä hyvä pöhinä.

© Aki Ylivarvi







Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
Aki Ylivarvi