Aktialiigan viikko käyntiin keskiviikkona Riihimäellä
Aktialiigassa pelataan jo viikolla yksi ottelu, kun Cocks isännöi SIF:aa keskiviikkoiltana Cocks Areenalla.
Molemmat ovat koonneet alkukauden neljästä ottelusta yhtä monta pistettä. Kummankin edellinen Aktialiigan ottelu on syyskuun lopulta, mutta Cocks pelasi viimeksi viikonloppuna kaksi ottelua Baltian liigaa ja tämä saattaa näkyä joko hyvänä pelituntumana tai pienoisena rasituksena – tai molempina.
SIF voitti edellisessä ottelussaan vahvasti alkukaudella esiintyneen EIF:n vieraissa. Samalla selvisi, että päävalmentaja Miro Koljosen alkukauden loukkaantuminen on se verran paha, että kokenutta Koljosta ei kentän puolella enää nähdä.
– Tämä saattaa kyllä selkeyttääkin asetelmia, Koljonen kuittasi Västra Nylandille keskittymisensä nyt vain valmennukseen.
Keskiviikon ottelun myötä kaikki joukkueet ovat pelanneet viisi ottelua. Voitto keskiviikkona nostaisi kumman tahansa sarjataulukossa jakamaan kolmatta sijaa Dickenin kanssa. Keskiviikon ottelu Riihimäellä alkaa kello 18.30.
Aktialiiga jatkuu viikonloppuna kolmella ottelulla ja sen lisäksi BK-46 ja HIFK aloittavat eurocup-taipaleensa.
Kaikki kauden ottelut suorina lähetyksinä HandisTV:stä.

Robert Lemberg








Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF