Dicken palasi voittokantaan ÅIFK:n kustannuksella
Dicken nappasi sunnuntain päiväottelussa kaksi pistettä edelleen kauden avausvoittoaan hakevalta ÅIFK:lta ja palasi näin voittojen tielle.
Ensimmäinen reilu kymmenminuuttinen edettiin tasatahtia. Numeroista 4-4 Dicken nykäisi kuitenkin taululle lukemat 9-4 ja sai vahvan otteen ottelusta. Samalla viiden maalin erolla mentiin taukoon saakka.
Tauon jälkeen Dicken alkoi kasvattaa johtoaan hitaasti, mutta varmasti. Reilu kymmenen minuuttia ennen loppua kotijohto oli jo kymmenen maalia ja vaikka ÅIFK pääsi lopussa kaventamaan, ei voittajasta varsinaisesti ollut enää epäselvyyttä.
Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius otti esimerkiksi yhden pelaajan joukkueestaan.
– Haluan tänään nostaa erityisesti esiin Albert Sjöholmin. Hänen pelaamisensa, tekemisensä ja sitoutumisensa niihin asioihin, joista puhumme ja joiden eteen teemme töitä, olivat tänään erinomaisella tasolla. Hän on todella hyvä esimerkki koko joukkueelle siitä, miten ollaan jatkuvasti läsnä ja pidetään yrittämisen ja työnteon taso sataprosenttisena koko ajan, Sirenius kiitteli.
ÅIFK:n päävalmentaja Joni Lindbergillä oli alkukaudesta tutuksi tullut virsi veisattavanaan.
– Valitettavasti teemme jälleen aivan liikaa virheitä. Lahjoitamme tänäänkin vastustajalle varmasti kymmenen palloa. Pelaamme kuitenkin omaa peliämme, mikä on positiivista. Mutta silloin, kun pelaamme huonosti, olemme edelleen aivan liian huonoja, Lindberg sanoi.
Ottelun parhaana pelaajana palkittu Dickenin Wilhelm Parvinen totesi hyvän otteen hiukan turhaan herpaantuneen lopussa.
– Noudatimme pelisuunnitelmaamme suurimman osan ottelusta, mutta loppua kohden aloimme hätäillä liikaa. Tärkeintä oli kuitenkin saada kaksi pistettä kotikentällä. Kiitos Turulle hyvästä vastuksesta.

Jonas Danielson








Suomen Käsipalloliitto
EHF European Cup
European Handball Federation EHF
EHF Champions League
EHF European League
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
Juha Alamäki @downhillsportphotos