BK-46 kamppailee jatkopaikasta lauantaina Norjassa
BK-46 on tiukassa paikassa lauantaina norjalaisen Nærbø IL:n vieraana EHF European Cupin 3. kierroksen toisessa osaottelussa.
BK kaatoi viikko sitten kotonaan European Cupin hallitsevan mestarin kahden maalin erolla ja lähtee nyt puolustamaan niukkaa johtoaan toiseen osaotteluun. Päävalmentaja Andreas Rönnbergin mukaan BK tarvitsee lauantain vierasotteluun vahvan startin.
– Yritämme saada hyvän alun. Mitä kauemmin peli pysyy tasaisena, sitä enemmän meille on hyötyä siitä, että meillä on kahden maalin etumatka, Rönnberg sanoo Västra Nylandille.
Nærbø tulee kotiyleisönsä edessä otteluun varmasti vauhdilla.
– Meidän pitää pystyä vastaamaan siihen ensimmäisen vartin ajan. Tiukkaa tulee olemaan, eikä meillä ole varaa teknisiin virheisiin. Myös puolustus on saatava pitämään.
BK:n pelaajatilanne on muutoin hyvä, mutta maalivahti Rony Leven ei pystynyt matkaamaan joukkueen mukana Norjaan.
Ottelu Nye Leonilla Nærbøssä alkaa lauantaina kello 17.00 ja sitä voi seurata suorana lähetyksenä täältä.