Dicken selvään voittoon SIF:stä
Dicken ja SIF päättivät Aktialiigan runkosarjan ensimmäisen kierroksen ja Dicken otti kotonaan vakuuttavan 39-16 (20-7)-voiton.
Dicken iski vierailleen luun kurkkuun jo heti pelin alussa karaten 7-0-johtooon ja peli oli sitä myöten käytännössä taputeltu. Dickenin puolustuspelaaminen oli vahvaa läpi ottelun ja piti SIF:n ainoastaan seitsemässä maalissa ensimmäisellä puoliajalla.
Toisella jaksolla SIF sai hieman paremmin hyökkäyspeliään rullaamaan, mutta voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä.
Dickeniltä Ella Valkamo sai 300 pääsarjamaalia täyteen ja Jannie Grönmark rikkoi 200 maalin rajapyykin.
Dickenin päävalmentaja Jan Sundströmin mukaan joukkue sai heti vahvan startin, joka kantoi loppuun saakka.
– Tyytyväinen siihen, miten pääsimme otteluun mukaan. Kaikki mahdollisuudet olisi ollut tehdä pelistä itselleen vaikea, mutta olimme latautuneita alusta loppuun asti. Mukava isänpäivä ilman turhan hermostunutta pelaamista.
SIF:n päävalmentaja Viljami Kuntsi myönsi tasoeron.
– En ollut valmistautunut näin isoon henkilökohtaiseen eroon, mitä olisi voinut muovata sitten ottelun valmistautumisessa. Se huomioon ottaen, hävittiin selkeästi siihen, että molemmissa päissä ei riitä millään 1 vs 1 -tilanteissa Dickenin tasoista joukkuetta vastaan.
Ottelun parhaana palkittu Dickenin Ilona Kosonen antoi kiitosta puolustuspelaamiselle.
– Olen tosi tyytyväinen meidän puolustukseen, tehtiin niitä asioita mitä sovittiin ja juostiin paljon. Sain valtavasti apua puolustukselta. Kiitos SIF.

(C) Jonas Danielson







Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
(C) Robert Lemberg