ÅIFK hakee avauspisteitään Atlasta vastaan
SM-sarjan viikonloppu alkaa perjantaina Turussa, jossa ÅIFK emännöi Atlasta. Turkulaisten kauden avaus hallitsevaa mestaria HIFK:ta vastaan päättyi tappioon, kun Atlas puolestaan rutisti voiton BK-46:sta.
Åbo IFK:n naisten joukkue avasi kautensa ottelulla HIFK:ta vastaan 13.9. HIFK voitti ottelun lukemin 35-17.
– HIFK oli ensimmäisessä ottelussa parempi. He lukivat peliä paremmin kuin me. Pelasimme hyvin ensimmäiset 20 minuuttia ja sen jälkeen HIFK oli selkeästi parempi. Olemme kuitenkin tyytyväisiä alussa esittämäämme peliin, ÅIFK:n päävalmentaja Ulf Andersson kertoo.
HIFK ottelun jälkeen ÅIFK:ssa katseet on jo suunnattu tuleviin peleihin. Anderssonin mukaan joukkue ei taistele mestaruudesta.
– Meidän täytyy seuraavaksi keskittyä muiden joukkueiden kaatamiseen. Meillä ei ole mestaruustavoitteita. Yritämme pysyä sarjassa. Meidän pelaajiemme pitää parantaa omaa suorituskykyään 40% entisestään, Andersson totesi.
Atlas Vantaan joukkue pelaa käsipallon SM-sarjan kaudella 2014-2015 samanlaista peliä, kuin viime kaudellakin.
– Meillä on lähes täysin sama joukkue, kuin viime kaudellakin. Samalla pelityylillä mennään ja paljon teemme töitä asioiden eteen, naisten päävalmentaja Nils-Erik Heerman sanoi.
Heerman arvioi, että sarja tulee olemaan melko tasainen.
– Tavoitteemme on päästä kuuden parhaan joukkoon. Luulen, että tästä tulee mielenkiintoinen ja tiukka sarja, hän tiivisti.










Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
International Handball Federation IHF
