SIF keskiviikkona GrIFK:n vieraaksi
Voitokkaasti kautensa avannut nousijajoukkue GrIFK saa keskiviikkona kotiavauksessaan vastaansa SIF:n.
GrIFK haki avauksessa pisteet BK-46:lta ja ammensi kertaheitolla aimo kauhallisen itseluottamusta.
– Pelkäsin että tahtoa olisi liikaa ja ajatusta liian vähän, mutta kaikkineen se oli mahtava avaus kaudelle, etenkin kun ajattelee että yli puolet pelaajista pelasi ensimmäisen SM-sarjaottelunsa, Grani-luotsi Sebastian Aarnio sanoi Västra Nylandille.
Viime kauden pronssimitalisti SIF avasi puolestaan kautensa HIFK:n vieraana ja kärsi niukan yhden maalin tappion. Ottelusta oli kuitenkin ammennettavissa paljon positiivista.
– Olen todella tyytyväinen otteluun. Iskimme altavastaajan asemasta ja osoitimme osaavamme pelata. Yhteispeli sujui, hyökkäys ja puolustus oli hyvää ja pystyimme pitämään hermomme kurissa, kymmenen maalia heittänyt ja ottelun LähiTapiol-tähtipelaajaksi valittu Madeleine Lindholm mietti.
– Jos olisimme saaneet hiukan heidän nopeita vastaiskujaan pois ja käyttäneet omat paikkamme paremmin, olisi tulos voinut olla meille parempi.
Ottelu Kauniaisten Luolassa alkaa keskiviikkona kello 19.00.










Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
International Handball Federation IHF
