Kovat panokset jatkosarjoissa viikonloppuna
Ylemmässä ja alemmassa jatkosarjassa pelataan viikonloppuna täysi kierros. Samalla jatkosarjat saavuttavat puolivälin.
Ylemmässä jatkosarjassa pelataan kärkiottelu Dickenin ja HIFK:n välillä. Dicken on vienyt joukkueiden aiemmat kohtaamiset SM-sarjassa, mutta Suomen Cupissa HIFK korjasi potin. Voitolla HIFK:lla olisi mahdollisuus nousta Dickenin rinnalle sarjataulukossa ja ylemmän jatkosarjan voitto olisi sen omissa käsissä. Dicken taasen ottaisi voitolla ison askeleen kohti jatkosarjan ykköstilaa.
Toisessa ylemmän jatkosarjan ottelussa BK-46 saa kotikentälleen GrIFK:n. BK-46 voitti ensimmäisessä ottelussaan Dickenin, muttei pystynyt edellisottelussaan yllättämään HIFK:ta. Grani on sen sijaan hävinnyt molemmat ottelunsa ja on tällä hetkellä neljäntenä. Joukkueet mittelevätkin ylemmän jatkosarjan neljännestä sijasta.
Alemmassa jatkosarjassa SIF on esittänyt hienoja otteita ja noussut toiseksi. Se voitti ensin ÅIFK:n ja viime ottelussa kaatui KyIF. Nyt se hakee jatkosarjan kolmatta päänahkaa Atlaksen vieraana. Voitolla SIF ottaisi jo tukevan otteen puolivälieräpaikasta.
KyIF on edelleen tiukasti kiinni alemman loppusarjan voitossa ja sillä olisi mahdollisuus varmistaa jo ykkössija tällä kierroksella. Se vaatisi kuitenkin ensin voittoa ÅIFK:sta. Voitto varmistaisi myös KyIF:n paikan puolivälierissä. ÅIFK sen sijaan taistelee tiukasti edelleen pääsystä puolivälieriin. Turkulaisten jatkosarja on sujunut mollivoittoisesti sen hävitessä molemmat ottelunsa, mutta vielä ei ole liian myöhäistä kääntää kurssia.
SM-sarjan viikonlopun ottelut:
Ylempi jatkosarja
Pe 16.2. 18.30 HIFK-Dicken, Helsingin Urheilutalo
La 17.2. 16.00 BK-46-GrIFK, Karjaan Urheiluhalli
Alempi jatkosarja
La 17.2. 16.30 ÅIFK-KyIF, Samppalinnan Palloiluhalli
La 17.2. 18.30 Atlas-SIF, Myyrmäen Urheilutalo