Viikko käyntiin keskiviikkona kahdella ottelulla

Naisten Aktialiiga jatkuu keskiviikkona kahdella ottelulla.

Illan ensimmäisessä ottelussa Dicken saa kauden toisessa ottelussa vastaansa jo kolmatta peliä pelaavan Atlaksen.

Dicken aloitti kautensa selvänumeroisella 42-21-voitolla SIF:stä. Dicken osoitti heti kauden alkajaisiksi hyökkäyspelinsä olevan hyvin uomissaan, mutta puolustuspelaamisessa riittää vielä hienosäätöä, sillä puolustuspelin osalta Atlas tarjoaa Dickenille erilaisen haasteen.

Atlas on tullut Aktialiigaan räväkästi ja onnistui iskemään sekä GrIFK:n että HIFK:n verkkoon 30 maalia. Sarjatulokkaan startti kauteen on kovin mahdollinen, sillä se saa heti viime kauden mitalistit vastaansa avauskierroksilla ja Dicken-ottelu päättää putken. Atlas on osoittanut pystyvänsä haastamaan kärkijoukkueita, mutta paketti ja kunto eivät ole vielä kestäneet täyttä 60-minuuttista. Ennakkoarvioiden mukaan odotettavissa on ainakin vauhdikas ja maalirikas ottelu.

Illan toisessa ottelussa Cocks haastaa kotikentällään GrIFK:n. Cocks avasi kautensa viiden maalin vierastappiolla BK-46:tta vastaan ja pääsee nyt ensimmäistä kertaa kotikentälleen tämän kauden aikana. Cocks osoitti jo avausottelussa, että viime kaudella alkanut vahva kehityssuunta on saanut jatkoa eikä se ole vain karruttamassa kokemusta.

GrIFK on avannut kautensa mestarien elkein voittaen molemmat ottelunsa. Kahteen avausotteluun GrIFK on iskenyt jo yli 70 maalia ja Johanna Hilli (13), Ella Paukku (10) sekä Isabel Larsson (10) ovat yltänneet jo kaksinumeroisille maaliluvuille. Vauhdikas pelitapa on näkynyt myös päästetyissä maaleissa, mutta GrIFK on jo osoittanut olevansa vahva mestaruuskandidaatti myös tänä vuonna.

Aktialiigan keskiviikon ottelut:
Kello 18.00 Dicken-Atlas (selostettu lähetys HandisTV:ssä)
Kello 18.30 Cocks-GrIFK

HandisTV esittää kaikki ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.