Kohti kautta: Cocks

Cocks lähtee toiseen pääsarjakauteensa vuoden kokeneempana ja vahvistuneena.

Viime kausi oli Cocksille pitkälti oppimisvuosi. Nuorella joukkueella kauteen lähteneet riihimäkeläiset pystyivät pistämään vastustajille kampoihin, mutta peli ei pysynyt loppuun saakka kasassa. Viime kaudella Cocks jäi runkosarjassa ilman voittoa, mutta nappasi SM B-jatkosarjassa yhden voiton.

Joukkueen uuden päävalmentaja Kimmo Lähteenmäen mukaan joukkue lähtee kauteen valmiimpana.

– Tunnelmat ovat tosi hyvät ja odottavat. Nyt meillä on yksi kausi pääsarjatason opettelua takana ja tiedetään mitä odottaa. Uskomme olevamme selvästi valmiimpia liigaan kuin edellisenä kautena, Lähteenmäki arvioi.

Cocks on valmistautunut kauteen huolella ja tehnyt töitä läpi kesän. Se pelasi myös viisi harjoituspeliä kauden alla, jotta on iskussa kauteen lähdettäessä.

– Harjoituskausi alkoi meillä oikeastaan jo viime keväänä, kun pelit päättyivät valitettavan aikaisin. Olemme pystyneet parantamaan fysiikkaamme niillä alueilla, missä totesimme puutteita.

– Olemme nälkäinen porukka joka haluaa ensimmäisen “harjoittelukauden” jälkeen näyttää mitä osaamme.

Cocksin viime kauden runko on pysynyt samana ja viime kauden tärkeistä pelaajista Marija Basaric ja Nora Zvolensky jatkavat joukkueen riveissä. Kesällä joukkue täydentyi kahdella maalivahdilla, kun Marijana Gezovic ja Matilda Mannila liittyivät joukkueeseen.

– Saimme kaksi uutta maalivahtia, mikä on parantanut harjoittelun laatua oleellisesti, kun harjoituksissa – ja tietysti myös peleissä – on aina kolme maalivahtia käytössä.

– Vaikka meillä on liigakokemusta nyt yksi kausi, olemme edelleen nuori ja kokematon joukkue, joka lähtee sarjaan haastajana.

Opettelukauden jälkeen Cocks lähtee tänä vuonna hakemaan parannusta.

– Tavoitteenamme ovat pudotuspelit.

Cocksin kausi alkaa lauantaina BK-46:n vieraana.

Cocksin joukkuesivulle >>

HandisTV esittää tälläkin kaudella kaikki ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.