BK-46 selvään derby-voittoon
BK-46 otti kolmannen kerran tämän kauden aikana paikallisen valtikan haltuunsa, kun SIF kaatui 31-21 (14-9).
BK-46 otti kotikentällään ohjat heti käsiinsä, mutta SIF pysytteli koko ajan iskuetäisyyden päässä. Vielä kahdeksan minuuttia ennen loppua SIF kyttäsi neljän maalin takana, mutta BK-46 oli lopussa vahvempi kuitaten nimiinsä lopulta selvän voiton kymmenen maalin erolla.
Voitolla BK-46 jatkaa tiukasti puolivälierän kotiedun metsästystä ja pisti samalla painetta sunnuntaina pelaavalle Cocksille.
BK-46:n päävalmentaja Niklas Berglund kehui joukkueensa puolustustekemistä.
– Ihan hyvä puolustus, liian monta hutia hyökkäyksissä. Hyvin taisteltu Siuntio, Berglund perkasi ottelun antia.
SIF:n luotsi Nisse Heerman antoi omilleen tunnustusta hyvästä taistelusta.
– Hyvin taisteltiin 45-50 minuuttia. BK oli vähän parempi tänään. Onnea loppupeleihin.
Ottelun parhaana palkittu Jannica Kullberg myönsi, ettei voitto tullut helpolla.
– Todella vaikea ottelu meille tänään. hyvää fiilis että onnistuimme tänään.

Suomen Käsipalloliitto / Robert Lemberg








Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
Suomen Käsipalloliitto / Robert Lemberg