Cocks voitti trillerissä Atlaksen
Atlas ja Cocks kävivät tasaisen ja jännittävän taistelun pisteistä, joka kääntyi lopulta Cocksin eduksi 28-27 (13-16).
Ottelu oli kokonaisuudessaan hyvin tasainen ja johto vaihtui ottelun aikana useita kertoja. Atlas oli hieman niskan päällä avausjaksolla, mutta toisella Cocks oli kuskin paikalla.
Cocks näytti jo toisella puoliajalla jo ratkaisevan ottelun, mutta Atlas pystyi viimeisen kahden minuutin aikana nousemaan kolmella peräkkäisellä maalilla maalin päähän, mutta kotijoukkueelta loppui aika kesken. Atlas joutui tyytymään jälleen niukkaan tappioon.
Atlaksen päävalmentaja Viljami Kuntsin mukaan joukkueella oli eväät voittoon.
– Hyvä asemapuolustus ja -hyökkäys tarjosivat meille mahdollisuuden kahteen pisteeseen. Huono viimeistely ja tekniset virheet repivät ne meiltä pois.
Cocksin päävalmentaja Kimmo Lähteenmäki oli ottelun jälkeen helpottunut.
– Peli oli just niin vaikea kuin pelkäsin. Atlas on pelannut koko kauden hyvin ja parantanut peliä. Oma peli oli vähän nihkeää tauon jälkeen, mutta saatiin se pelin aikana parantumaan.
Parhaana pelaajana palkittu Marijana Gezovic oli voittoon tyytyväinen.
– Odotimme voittoa. Ottelu oli kova. Joulutauon jälkeen oli vain 5 harjoituspäivää, mutta tärkeintä oli voitto.