HIFK murskasi BK-46:n
Aktialiigan viikonlopun kierros saatiin päätökseen sunnuntaina, kun HIFK otti BK-46:sta selvän 44-20 (20-6).
Ottelu oli varsin yksipuolinen HIFK:n näytös. Kotijoukkue karkasi jo heti kättelyssä eikä katsonut taakseen. BK-46 hakkasi päätään HIFK:n muuriin ja onnistui avausjaksolla ainoastaan kuudesti maalinteossa.
Toisella puoliajalla BK-46 sai enemmän onnistumisia hyökkäyksessä, mutta HIFK ei höllentänyt kaasua vaan paineli selvään voittoon.
HIFK-valmentaja Rostislav Grinishin oli esityksestä mielissään.
Hyvä peli meiltä. Kaikki pelaajat onnistuivat ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Nyt valmistaudumme seuraavaan otteluun, ja kotamme pitää tempoa yllä.
BK-46:n valmentaja Niklas Berglundin mukaan joukkueen lähtökohdat eivät olleet helpot ja se näkyi myös kentällä.
– 44-20 kertoo aika paljon. Viimeiset 3 viikkioa meillä on ollut 7-8 kenttäpelaajaa harjoituksissa. Paljon sairastelua, ja meillä on tänäänkin mukana sellaisia, joiden ei ehkä olisi pitänyt pelata. Nyt toivotaan, että saadaan kaikki mukaan, ja sitä kautta tarjotaan kunnon haastetta seuraavissa otteluissa.
HIFK-vahti Roosa Niemi iloitsi joukkueen onnistumisista.
– Oli kiva pelata taas Suomessa, ja jatkettiin siitä mihin jäätiin Liettuassa. Paljon onnistumisia laajalla rintamalla, tästä on mukava jatkaa.