SIF ei pystynyt haastamaan GrIFK:ta

GrIFK ei antanut SIF:n yllättää itseään, vaan otti selvän 34-12 (16-8)-voiton.

GrIFK osoitti sarjan kärjen ja hännän eron haettuaan Siuntiosta selvän voiton. Loppunumerot ovat SIF:n kannalta ehkä hieman turhan rajut, sillä se haastoi GrIFK:n hyvin ensimmäisen 20-minuuttisen. Grani vei ensimmäisen jakson viimeisen kympin 8-1 ja ratkaisi ottelun.

GrIFK jatkoi toisen puoliajan samalla tahdilla viemällä ensimmäisen kymmenminuuttisen 7-0 eikä sarjakärki päästänyt otettaan herpaantumaan, vaan painoi kaasu pohjassa loppuun saakka.

SIF:n päävalmentaja Nils-Erik Heerman myönsi, ettei joukkueen eväät riittäneet sarjakärkeä vastaan.

– Alun 20 min oli hyvä. Sitten tuli Granin rutiini esiin ja me epäonnistuttiin valitettavasti melkein kaikessa. Grani oli kyllä paljon parempi ja me jatkamme ponnistelua eteenpäin.

GrIFK-valmentaja Anders Genberg oli tyytyväinen voittoon.

– Kaksi pistettä tänään oli hyvä, Siuntio oli suppealla joukkueella ja se näkyi kentällä. Meillä oli vaikeuksia saada peli käyntiin ja viimeiset 45 minuuttia oli hyvää peliä, meillä oli peli kurinalaista ja teimme mitä olimme sopineet. Hyökkäyksessä oli alussa hieman vaikeuksia Siuntion korkean puolustuksen kanssa. Meillä oli hieman vaikeuksia keskittymisen kanssa, mutta nämä kaksi pistettä oli tärkeitä.

Moja Sjölundin mukaan GrIFK sai pelinsä paremmin uomiin toisella puoliajalla.

– Kokeilimme hieman uusia asioita. Kesti hieman aikaa saada puolustus kuntoon ensimmäisessä erässä. Toisessa saimme sen pyörimään ja saimme maaleja nopeissamme ja se oli kivaa.

Ottelun tilastot