Paljon pelissä keskiviikkona

Aktialiigan viikko käynnistyy keskiviikkona kolmella ottelulla. Otteluissa saatetaan nähdä jo merkittäviä ratkaisuja.

Sarjassa peräkkäisillä sijoilla 4 ja 5 olevat Cocks ja Dicken iskevät yhteen isojen panosten ottelussa. Cocksilla on kahden pisteen johto helsinkiläisiin, mutta on samalla pelannut ottelun enemmän.

Joukkueet kohtasivat toisensa viimeksi kolme viikkoa aiemmin ja tuolloin Cocks oli kotonaan niukasti maalin erolla parempi. Tällä hetkellä kauden voitot ovat Cocksille 2-1, joten siinäkin mielessä Dickenillä on melkein pakkovoiton paikka, sillä tappiolla Cocks karkaisi jo neljän pisteen päähän ja olisi myös tasapisteissä edellä. Cocksin jäljellä olevat ottelut ovat GrIFK:ta ja HIFK:ta vastaan kotona sekä SIF-vieraissa.

Ottelussa saattavat iskeä vastakkain myös tulevat puolivälierävastustajat, joten siinäkin mielessä ottelusta on luvassa kutkuttava.

Illan toisesta pelistä ei vastaavanlaista jännitysnäytelmää ole odotettavissa, kun GrIFK saa kotikentälleen SIF:n. Ottelun ennakkoasetelmat ovat selvät ja voitolla Grani ottaisi jälleen yhden askeleen kohti runkosarjan voittoa.

HIFK ja Atlas paketoivat pelit Helsingin Kalliossa. Atlas nappasi joukkueiden edellisottelusta voiton ja tarvitsee sellaista tälläkin kertaa, mikäli mielii taistella vielä runkosarjan neljännestä sijasta. HIFK:n on puolestaan voitettava pitääkseen suora välierähaave elossa.

Tässäkin ottelussa saatetaan nähdä tuleva puolivälieräpari vastakkain. Vaikka sarjassa joukkueiden välinen ero on 12 pistettä, niin keskinäiset kinastelut ovat olleet hyvin tasaisia ja viihdyttäviä. Tälläkään kertaa ei ole lupa odottaa mitään muuta.

Aktialiigan keskiviikon ottelut:
Kello 19.00 Dicken-Cocks
Kello 19.00 GrIFK-SIF
Kello 20.00 HIFK-Atlas

HandisTV näyttää kaikki Aktialiigan ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.